keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Oppiiko ihminen...

 
Ihminen on yrittänyt ottaa
opikseen
viime vuoden mankelista.
 
Viime vuosi
tässä tapauksessa
tarkoittaa
elokuuta 2011-kesäkuuta 2012.
Ja tämä vuosi
on ollut nyt
meneillään
kolmisen kuukautta
ja risat.
 
Tähän mennessä
 on
tarkkaan harkitun ja mietityn
pohjatyön vuoksi
sujunut hyvin,
kunnes yhdeltä taholta
alkoi eilen tulla
liikaa sellaista hommaa,
johon en ollut osannut
varautua.
 
Ja heti alkaa horjua.
 
Verenpaineet katossa
ja hetkellinen ahdistus.
Säännöt ilman poikkeusta.
Ei kait sellaista
ole olemassakaan.
 
 
 
Taivaan kiitos,
illalla sain jorattua
työt
ainakin hetkeksi
pois mielestä.
 
Kotivuodet lasten kanssa
nousevat
päivä päivältä
suurempaan arvoon
mielessäni.
Tosin niitä olen aina
arvostanutkin,
mutta tällainen vauhti,
johon kuuluu monta
erilaista osa-aluetta,
joissa olen mukana,
auttavat saamaan uutta
näkökulmaa
kotivuosiin.
 

 
 
Pointti on nyt se,
että en aio antaa
ylenpalttiselle kiireelle
tai stressille
mitään jalansijaa.
 
Pitää siis jatkossa osata
paremmin
olla valppaana
ja varautua
yllättäviin tilanteisiin,
jottei laiva
keikkaa.
 

 
En kanna kuormaa,
jota kiire sälyttää
levon harteille.
Elämä on aarteeni.
Sitä en halvalla myy.
 
( Anna-Mari Kaskinen)
 
Pidättehän tekin pintanne?


6 kommenttia:

JOnna kirjoitti...

Voi vitsi miten hyvä kirjoitus ja olisi voinut olla mun kynästä joitakin vuosia sitten (ja oikeastaan ihan tänäkin päivänä). Mullekin kotiäitivuodet on olleet, mutta myös nousseet yhä suurempaan arvoon. Upeita vuosia ilman suuria stressejä, sai keskittyä lapsiin ja kotiin. Ihana arki. Nyt arki on juoksemista ja kuljettamista. Erilaista, en valita, ei elämä voi jäädä paikalleen.

Toi runo on ihan tajuttoman hyvä!

Mutta joo, kyllä mä ainakin pidän pintani! :) Kiitos tästä!

Nonna kirjoitti...

Pidähän sinäkin pintasi, äläkä anna jonkun yksittäisen kommentin masentaa! Be strong!

Mirka kirjoitti...

Todella hyvin kiteytetty tuo stressin olemus ja se, miten aiot siihen jatkossa suhtautua! Ja kuten sanoit (toisin sanoin), stressiä tulee varmaan aina olemaan jonkun verran aika ajoin, mutta se suhtautuminen ja ne purkukeinot ovat oleellisia.

Mä harjoittelen joka päivä samaa asiaa ja välillä onnistun paremmin kuin taas sitten niinä huonompina päivinä. Ehkä suurin oivallukseni viime vuosina on ollut se, että varsinkin jos hommaa alkaa kasaantua, niin parhaiten pääsee niskan päälle tekemällä yhden asian kerrallaan pois päiväjärjestyksestä. Itsestäänselvyys kai kaikille muille, mutta mä ahdistun niin, että yleensä lamaannun tyystin, enkä saa mitään tehtyä. Sitten räpiköin samaan aikaan viittä työtä, eikä edelleenkään mikään valmistu. Yllättäen... Jotenkin olen myös onnistunut paremmin asettamaan itseni tilanteiden "yläpuolelle". Eli ajatusmalli ei enää kulje niin, että mä "muserrun tän taakan alla ja valoa ei näy", vaan jotenkin niin että "onpas mulla nyt kauheesti hommaa, mutta kohta on varmaan taas helpompaa, koska täytyyhän tän joskus helpottaa". Vaikea selittää.

Tsemppiä ja valoa elämääsi!!!

kamomilla kirjoitti...

JOnna, toi runo tuli kyllä niin sopivaan kohtaan.
Pakersin aamupäivän niitä yllättäviä hommia, vaikka samaan aikaan olisi ehdottomasti PITÄNYT tehdä koulutöitä. Kun sitten hain lapsen päiväkodista, kipaistiin prisman kautta ja minä avasin ohimennen yhden runokirjan, joka aukesi just tuon runon kohdalta. ;)

En oikeasti käsitä miten tämä arki soljuu tasaisen varmaa vinhaa vauhtiaan eteenpäin. Ei vaan käsitä. Viisi vuotta sitten ihmettelin kolmen pikkuisen kanssa, miten PALJON päivään mahtuu ennen kun mies saapuu illalla kotiin. Yksi päivä tuntui ikuisuudelta.

Yritetään siis pitää pintamme! ;)
Terkkuja!

Nonna, kiitos tsempistä!<3 Nyt oli töiden delegointi pettänyt pahasti ja minulle sälytetty hommia, joihin en tiennyt varautua. Vanhempainyhdistystoiminta rulettaa.....;)))

Mirka,kiitos!
Räpiköin täällä vimmatusti, etenkin koska tiedän, että ihan pian helpottaa, ainakin hetkeksi.
Sitä ennen harjoittelen ankarasti stressin torjuntaa, tai paremminkin hallintaa.;)

Nyt töiden kimppuun. Huomenna minulla on vihon viimeinen opintoviikonloppu, ja sitten se on melkein ohi...Eli töiden kinpuun n y t nyt!
Terkkuja! :)

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä ja monelle varmasti ajankohtainen kirjoitus!
Kysyisin myös mistä tuo ihana lattialla seisova peili on? :)

terv. Laura

kamomilla kirjoitti...

Laura,tuo peili on Pentikiltä, varmaan joku viisi-kuusi vuotta sitten ostettu.

Oletkos muuten se Laura E, joka osallistui arvontaani? Jos olet, niin voitit arvonnan! :) Voisitko laittaa yhteystietosi, niin laitan paketin tulemaan? ;)