maanantai 27. helmikuuta 2012

Se kurkistaa jo



Hiljainen aamun valo,
heijastunut
 ties monettako kertaa
ruohosta ja puista
ja pilvistä,
tulee sisään pohjoisenpuoleiseen
huoneeseeni
koskettaen seiniä
ruoholla ja pilvillä ja
puilla.

(William Carlos Williams)

Kohta on maaliskuu.
Sen kunniaksi siis yllä 
pala kesäistä tunnelmaa
 runon sanoin.

Ajatelkaa toukokuista
aamuaurinkoa!

Ja sitä taivaallisen ihanaa ääntä
kun lakaisukone surraa
tomuisella asvaltilla....

Kevättä kohti mennään! :)

torstai 23. helmikuuta 2012

Kotona


Borta bra,
men hemma bäst!
Ja Onnea naapuriin
vastasyntyneelle
Kuninkaalliselle Prinsessalle!
Suloista<3

Ja täällä kamera käy heti.
Tuon ison täysvillaisen tyynynpäällisen
virkkasin valmiiksi reissussa.


Ja tässä näitä näpertelemiäni
kanasia.


Silmät vielä puuttuvat.


Ja nyt pääsen kotioloissa oikein kunnolla
 katrasta kasvattamaan,
kun voin kaivella tilkuista
väriä kanasiin.
Reissussa kun materiaalia oli
 niukasti mukana.


Ja jottei jutut jää pelkäksi puheeksi,
niin mainittakoon vielä se,
että yhden toivottavasti pian pudotetun kilon kuluttua
pääsen sellaisille lukemille,
joilla en ole käynyt
kahdeksaan vuoteen.
Ja siitähän se varsinainen työ
vasta alkaakin.

Eilen kävin tanssimassa kotiintulon kunniaksi
muutamat jazz-kuviot
ja tänään palaan sitten ihan normaaliin
arkipyörteeseen tanssien suhteen.
Eli illalla lattareita niin
että viuhuu! ;)



Ihastuttavaa torstaita kaikille!
Pidetään lippu korkealla
ja juodaan kahvit ja teet
pienen Prinsessan
kunniaksi!

Heja Sverige! :)


tiistai 21. helmikuuta 2012

Hullun kiilto silmissä...!?! ;)


Ai ai ai,
kyllä tämä lyyti nyt hyrisee
tyytyväisyyttä.
Endorfiini-addikti kun olen.

Tänään aamu alkoi rivakalla vesijumpalla,
päivällä huitasin yhdet zumbat
ja iltapäivän kruunaa ihan kohta
alkava 
keppijumppa.


Elinehtohan tuo liikkuminen
on aina ollut minulle
ja hypin seinille
aika pian,
jollen pääse jollain tavalla
 liikkumaan.

Tarmokkaat terveiset täältä
lumen keskeltä!
Huomenna kotiin.
Ja sitten tulee kässäkuvia!

P.s Olen minä muuten ulkoillutkin,
 ettei ihan sisähommiksi ole pelkästään mennyt...;) seli seli...

maanantai 20. helmikuuta 2012

Jalat ja kädet käy!


Tänään hyppäsin aamutuimaan
altaaseen.
Ja olipa kiva yllätys.
Vesijuoksu nimittäin.
Sitä aion kyllä kokeilla uudestaan.
Tekee nimittäin aika hyvää säärille,
joiden pitäisi olla edustuskunnossa
kesäkuun alussa.
Ja nyt se pitäisi ei riitä.
Sillä minä en vaan voi
häpäistä
itseäni
pienessä esiintymisasussa
paksuhkoissa reisissäni...;)


Asiasta toiseen apropoo!
Minulla on muutamat kanaset
keväisiin
kässämyyjäisiimme. Jee!
Pupusia myös tulossa.
Olisin laittanut kuvia,
mutta en vaan nyt saanut vieraissa
"olosuhteissa"
onnistuneita kuvia.
Joten niitä myöhemmin
tällä viikolla.


Heissulivei
ja hyvää helmikuun
viimeistä kokonaista
viikkoa! ;)

lauantai 18. helmikuuta 2012

Kuuden päivän kuntokuuri



Täällä hiihtolomaillaan,
ou yeah!
Kuntoilua aamusta iltaan.
Zumba takana
ja kohta lasten kanssa
urheilemaan.
Minä,
joka olen juossut viimeksi
 seitsemäntoista vuotiaana,
aion kaahata juoksurataa tänään niin,
että hiki lentää.
Ja illalla rauhassa kunnon venyttelyt!

Huomisesta tiedän ainakin sen,
että aamun aloitan yhdeksältä
core-jumpalla.


Ja jotta totuus ei unohtuisi,
niin olen toki ottanut mukaani
kassillisen lankoja sekä
huopakankaita.

Hyvää talvilomaa kaikille
lomaileville!
Ja muille ahertajille oikein
ihanaa viikonloppua!

<3

torstai 16. helmikuuta 2012

MIAU!


Tervetuloa
kurkistamaan!
Tässä huoneessa asustaa
eläinrakas ekaluokkalainen.


Kissabuumi on nyt kukkeimmillaan.
Kamut ovat heti vuoteen vieressä.
Ja ainakin yksi aina unikaverina.





Nyt ei tule
 kissarunoa,
ei ehdi etsiä,
kun pitää lähteä ulos
ja ehkäpä vielä
 sukkakin kutoa.

Tätä tasoa on jutut tänään.
Se on moro!
Ja terkkuja kaikille lukijoille! ;)

keskiviikko 15. helmikuuta 2012

Runotutka


On elettävä
 käsi sydämellä
kunnes käsi
muuttuu sydämeksi,
sydän kädeksi
kunnes on yhdentekevää
kummalla ojentaa.

( Tommy Taberman)


Tiedättekös,
on ihan hassu juttu,
kun tämän blogini aloittamisen myötä
törmään jatkuvasti
mitä ihmeellisimmissäkin "paikoissa"
runoihin.
Ja siksi niitä täällä viliseen. ;)

Ehkä se on vaan sitä
 samaa ilmiötä,
joka on varmasti kaikille tuttu;
Esim. raskaana, tai siitä haaveilevana,
 näkee ympärillään vaan masuja jne.

Minä olen nyt siis runo-tutka.

Parempi yksi ruuvi löysällä
kuin kymmenen
liian tiukalla!

Näiden ystävältäni saatujen sanojen myötä,

Rentoa keskiviikkoa kaikille! ;)

tiistai 14. helmikuuta 2012

Näillä eväillä mennään


Heippatirallaa!
Se, että
Kamomillan teehetki
muuntui vuoden vaihteessa
Elämän kevääksi,
ei tainnut olla ainoa muutos
täällä blogissani.


No, muutos tai muutos!?!
Ehkäpä vaan toteamus,
että blogini on aika
 runo-painotteinen.
Sellaiseksi se vaan on itsekseen
muokkautunut.
Ja niin se saa olla.

Täällä siis voit jatkossakin
bongata runoviikon tai kuukauden,
mutta selvästikin niitä runoja
voi täältä löytyä myös
ihan milloin tahansa.


Suurin onni elämässä
on tulla rakastetuksi
 omana
 itsenään
- tai pikemminkin
siitä huolimatta.

( Victor Hugo)

Hyvää Ystävänpäivää! <3


sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Pala Italiaa pakkasiltaan!


Mi kauniimmin valaissut
on elämän tieni,
ei suosio suuri,
vaan hymyily pieni.

( V.A Koskenniemi)


Pieni hetki
kesän lämpöä ajatuksiin
helmikuisena
 pakkasiltana.

Ylimmässä kuvassa
 äitini ja tyttäreni
viime kesänä Italian helteissä.


Mamma mia,
jos jossain,
 niin Italiassa
 mieli ja sielu vaan lepää.
Paikassa,
 jossa olemme lomailleet,
aika pysähtyy
ja olo on kuin
jossain
 menneessä maailmassa.


Kuvien katselusta
tulikin mieleeni se,
etten kahdeksaan vuoteen
ole koonnut
minkäänlaista valokuva-albumia.

 

Kun ne kuvat on kätevästi koneella.
Huono selitys.
Olisi ihana selailla
kuvia jonkinlaisesta kansiosta
Haaveissa on siis
jonkinlainen
 Ifolor-kuvakansion kokoominen.

Tällaista täällä.
Näissä tunnelmissa ja kuvissa.
Ciao! ;)

perjantai 10. helmikuuta 2012

Kevät mielessä


En keksi tänään
 mitään
mitä tekisin
 mieluummin
kuin olisin oma itseni,
ikiaikaisesti elossa
tässä
auringonpaisteessa..

( Edwin Arlington Robinson)


Hellouta vaan
ja
hyvää iltaa!

Tänne kuuluu mm.
sellaista, että
 A. tuskaillaan ikuisen
siivoamisen kanssa.
Ja toisaalta haaveillaan
 slow-cleaningista.
Eli siivoamisesta kaikessa rauhassa
omaan tahtiin. 



B. mietitään kuumeisesti
kevään myyjäisiin uusia kässäideoita.


ja
C. odotetaan jo kevättä!
On se vaan niin ihana ajatus.
Kevät.

Ihanaa perjantai-iltaa
kaikille! ;)

keskiviikko 8. helmikuuta 2012

Porkkana rules


Eilinen
on lunastettava sekki,
huominen on velkakirja,
tämä päivä on ainut
käteisrahasi,
joten käytä se
viisaasti.


Tämä herkkuhiiri
aloittaa päivän näin...


ja kenties päättää näin...


Aurinkoa päiväänne! :)

maanantai 6. helmikuuta 2012

Talvipäivä


Auringon askeleet hangella
näyttävät tien
metsän
 hiljaisuuteen.

Puiden pihka tuoksuu
kuin lääke
ja hiljaisuus ympärilläni
 on kokonainen.

Kuin yksi suuri
parantava
sana.

(Aino Kemppainen)
 

Aurinkoista viikkoa
toivotellen,
Kamomilla;)
 

torstai 2. helmikuuta 2012

Porttikielto...


....lankakauppaan olisi minulle
nyt ihan aiheellinen.

Eilen nimittäin käväisin
 ja se asia,
jota lähdin hakemaan
jäi kokonaan kaupan hyllylle
ja matkaan lähti
mm tämä ihana
herkkuväri
ontelokudetta!

( Toisaalta, sitähän tarvitaan a i n a)



Yllätyksekseni minulla on nyt
myös langat kaulaliinaa varten.
Sekä muutama kerä
keltaista
 kevätmyyjäisiä
ajatellen.


Mutta mikä ihanaa,
tällä kertaa vyyhti pyörähti
todella sukkelasti
kerälle
toisin kuin joskus
jolloin tuskailin  valmiiksi
jo kovin sekaisten
 vyyhtien kerimisen
 kanssa.
 
 
Eilen illalla sain tuon hempeän
vaaleanpunaisen
ontelokuteen virkkuukoukulle.
Päätinkin jatkaa
 tuota yllä olevaa alunperin
 istuintyynyksi
ajattelemani väriläiskää,
 joten siitä(kin)
tulossa siis matto.
 
Tällaista täällä tänään.
Nyt imurin varteen!
Ciao<3

keskiviikko 1. helmikuuta 2012

Tunnustus ja haaste


Sain  kivan
 tunnustuksen ja haasteen
  JOnnalta.
www.sitruunaajavaniljaa.blogspot.com

Olipa mukava yllätys.
Kiitos JOnna! :)

Ja ei muuta kun haastetta eteenpäin!
Eli tarkoitus on jakaa tunnustus
viidelle
inspiroivalle blogille,
jossa on alle 200
kirjautunutta lukijaa.

Ja haasteena olisi listata
viisi kappaletta,
jotka laittaisi omalle soittolistalleen.

Tunnustukset ja haasteet
 lähetän nyt

Virpille
www.mammankammari.blogspot.com

Nonnalle
www.apinalandia.blogspot.com

Cridelle
www.kristallinhohtoa.blogspot.com

Iralle
www.hipaushaaveita.blogspot.com

Veera Eliisalle
www.suolasokeri.blogspot.com

Ja tässä tulee oma soittolistani.
Sellainen,
 joka kolahtaa
tällä hetkellä;)


 
 
 
 
Ja jottei
 liian sentimentaaliseksi mene
niin laitetaan vielä
pari bonusta
 tulemaan!
 
 
 
Hellurei vaan ja
hameet heilumaan! ;)