Talosta syksyn tunnistaa!

 

Minussa asuu jo

muuttolintujen levottomuus.

Polut vettyvät.

Mieleni täyttää huoli:

Miten nyt osaan astella kadulla

kun olen kolme kuukautta

 kulkenut

ympärillä pitkä heinä

ja

pienten perhosten

 pilvi? 

 

(Eeva Kilpi)

 

 

Pieni punaruudullinen

talo

valmistui eilen.

Selvä merkki alkavasta syksystä. 

Kaksi myyjäispäivämäärääkin

olisi jo tiedossa.

17.11 ja 1.12.

Ensimmäiset ovat asukaspuistossa

ja

toiset

adventtisunnuntaina

tunnelmallisesti

naapurin verannalla

jouluvalojen hämyssä.

 

 

Talojen lisäksi suunnitteilla on

ainakin lumiukkoja,

mutta jotain uuttakin olisi mukava

kehitellä.

 

Tuossa yläkuvassa

on juuri tekeillä oleva

automatto

kuopuksen nimpparilahjaksi.

 

 

Tällaista täällä tällä viikolla.

Ensi viikolla

alkavat taas lattari-kuviot.

Kiva kuulla mitä

tulevaan tanssivuoteen

on suunnitteilla

ja

millainen ryhmä meitä

 tänä vuonna on.

 

Minä lähden nyt lasten nukutushommiin

ja

sitten aion tehdä pitkät venyttelyt

telkkarin edessä.

Kirjoitan sen tähän,

etten vaan yritä luistaa venyttelystä.

Paras taktiikka on

saman tien soljua lattialle.

Jos nimittäin laskee kankkunsa ensin sohvalle,

ei sieltä pääse enää ylös...

 

 

Lempeää lauantai-iltaa

 sinulle!

 

 

Ilo tulee itsensä

hyväksymisestä.

Etsi täydellistä hyväksymistä,

älä

täydellistä elämää.

 

(tuntematon)

Toimii!

 

 

Aarrekartta tai fengshui

tai joku.

Toimii.

 

*kiitos kiitos kiitos*

 

 Siis oikeasti.

Sen jälkeen kun tein

aarrekartan

kodin järjestykseen liittyvin kuvin,

on alkanut tapahtua.

Minuun on tullut vauhtia

rempsallaan olleiden kasojen

 ja röykkiöiden suhteen.

 

Se vaan käy niin,

että jostain kummasta saan

inspiksen

tarttua sellaisiin hommiin,

joita yleensä välttelen viimeiseen asti

keksien yhtä sun toista sijaistointa.

 

 

Lastenhuoneiden

vaihtoprojekti on edennyt

nyt siihen pisteeseen,

että

lähinnä varastona

toiminut kolmas lastenhuoneemme,

joka on odottanut kuopusta leikkeihin,

on viimein raivattu.

 

*iso ruksi seinään

ja papukaijamerkki päälle*

 

Nyt kaikilla lapsilla on huoneensa.

Enää puuttuu sinne ja tänne

maalia pintaan

ja jotain ompelujuttuja.

 

 

No,

Kalenterini takakansi odottaa edelleen

omaa aarrekarttaansa.

Kuvia olen kyllä kerännyt valmiiksi.

 

Se taitaakin olla se haastavin alue...

 

Kymmenen kilon aarrekartta-projekti.....

 

 

 

 

 En sano mitään sen enempää,

kun olen luvannut olla puhumatta

 tietyistä aiheista liikaa.

Kuvat puhukoot puolestaan.

Ja kertokoot seuraavan

 aarrekartta-aluevaltauksen.

 

 

En malta odottaa

tuloksia.

 

Nyt mennään asenteella

 

-1-

*hetki kun vaikeus muuntuu haasteeksi*

-2-

*haasta itsesi*

-3-

*näe metsä puilta*

 

 

 

 

 

Energistä viikkoa sinulle!

 

Usko unelmiisi.

 



Inspiroituminen

 

Inspiroiduin tänään

 erään bloggarin postauksen

sanasta

kiitollisuus.

 

Mitä se oikeastaan on?

Olla kiitollinen.

Kun on kiitollinen.

Kun ei ole kiitollinen.

Miksi ei ole.

Tai miksi on.

 

Voiko kiitollisuutta oppia.

Oppia olemaan kiitollinen.

 

Onko omassa elämässä olemassa

 sittenkin enemmän syytä

kiitollisuuteen

kuin äkkiseltään ajattelisi.

 

Luulisin,

että on.

 

Olla kiitollinen siitä,

mitä jo on.

Huolimatta siitä mitä itsellä ei ole.

 

Oleellista on juuri se

mitä minulla on juuri nyt

ja juuri siitä olla kiitollinen.

Kun minulla ei ole muuta kuin

juuri tämä hetki.

 

Pitämällä niin sanottua

kiitollisuus-päiväkirjaa esimerkiksi

iltaisin päivän päätteeksi

sanotaan

myönteisyyden lisääntyvän elämään.

Oman elämän arki ja asiat

saavat oikeat mittasuhteet

kun niitä tarkastelee

säännöllisesti.

 

Asettaen konkreettisesti

oman elämänsä arjen

paperille

silmiensä eteen

voi saada perspektiiviä

itseensä

ja elämäänsä.

 

 Vaikka kuinka pohtisi usein

omaa elämäänsä

ja

olisi kiitollinen,

niin tuskin

tuollaisen kiitollisuus-listan

tekeminen

koskaan olisi haitaksi.

 

Kiitollisuus ei taida kuitenkaan olla

ihan helppo laji.

Toinen saattaa nähdä monia syitä

toisen olla kiitollinen,

mutta tuo toinen ei ehkä näe niitä.

Ei näe metsää puilta.

Vanhat kaunat,
joita kantaa mukanaan repussaan,
oli niihin syytä tai ei,
eivät ainakaan lisää
myönteisyyden ilmapiiriä elämään.

 

Kiitollisuuden tunnettahan

voisi opetella herättelemään

itsessään.

Kuulostella

missä kohdassa päivää voin sanoa

kiitos.

Mille asialle tai kenelle.

Jos en ääneen

 niin vaikka sitten omassa mielessä.

 

Ja yksi aika tärkeä asia!!!

Milloin voin sanoa

 

i t s e l l e n i

 

*kiitos*

 

Todennäköisesti useammin kuin teemme.

 

 

Itseasiassa kiitollisuuden tunne

on

ihan oikeasti

ihmisen terveydelle

erittäin

myönteinen asia.

 

Onhan elimistölle ja mielelle

eri olla

kiitollinen

kuin

esimerkiksi katkera.

 

Kiitos vaan JOnna

tästä inspiroitumisesta! ;)

 

<3



Vaaleanpunaisia unelmia!?!

 

 

Syvä on elämän syksy

korkea kolea taivas

täynnä tähden pilkkehiä

pilven piirtoja enemmän

usvainen meren ulappa.

 

Syvempi sydämen syksy

lakastuvan sielun laulu

hallan tiellä harmajalla

yksinäisen yön sylissä.

 

(tuntematon)

 

 

Tänään sain ehkä kiinni

ajatuksen päästä,

josta jollain tavalla

 voisin yrittää hamuta kiinni.

En tosin ole vielä varma

kannattaako ajatusta edes teoriassa

kehittää.

Mutta oivalsinpa nyt kuitenkin

jotain aika oleellista

omaa työelämääni ajatellen.

 

Aion nyt makustella oivallustani

ja

ihan oikeasti ottaa asiasta

sen verran heti huomenna selvää,

että heti ensalkuun

tietäisin

 kannattaako suunnitelmaani lähteä viemään

eteenpäin.

 

 

Joskus todella taitaa olla niin,

että kun etsii, etsii ja etsii,

niin lopulta vastaus

onkin kaiken aikaa ollut

ihan siinä omien silmien edessä.

Niin minusta juuri nyt tuntuu.

 

 

Nämä vaaleanpunaiset kuvat

 ovat muuten

siskoni kotoa.

Kännykällä napsittuja. 

Siinä on muuten ihminen,

joka rakastaa

vaaleanpunaista.

Jopa wc-pönttönsä kansi

on pinkki.

Ja papru kans. ;)

 

 

 

 

 

 

Luulen muuten,

että olen

oppinut jotain

luottamisesta.

 

Kun olen antanut luvan

itselleni

luottaa,

että asiat kyllä aikanaan

tavalla tai toisella järjestyvät,

niin silloin niin on käynytkin.

 

Oli kyseessä

pieni tai isompi elämän asia.

 

On itseasiassa aika hauskaa

antaa luottamuksen viedä.

Ei niin että

tuudittautuisi johonkin

periksiantamisen tilaan

vaan sellaiseen

että ei itse tarvitse kaiken aikaa

jäkittää

ja olla tietoinen joka ikisestä

asian käänteestä.

 

Antaa vähän liekaa

asioille

ja höllätä

kontrolloimisen tarvetta.

 

 

 Tässä siis taidan juuri itselleni puhua

ja saada itseni uskomaan,

että mielessäni olevat asiat

töiden suhteen

kyllä järjestyvät

ajallaan

juuri niin kuin kuuluukin.

 

 

 Kohtalomme ei ole se,

mitä me koemme,

vaan se,

miten me sen koemme.

 

( Maria von Ebner-Eschenbach)

 

 

 

Pese, viikkaa, pinoa, kaappiin!

 

Tänään

jatkoimme aarrekarttailua.

Eri alueita,

joista haaveilla,

riittääkin monelle kalenterini sivulle.

 

´

Kannessa

on mukava tunnelmakollaasi.

Ja nyt kannen sisäosassa

loistaa

kodin järjestykseen

viittavia kuvia.

 

 

Imuroin ja siivoan

usein (joka päivä)

ja ihan mielelläni,

mutta kaapit ja laatikot

ovat heikko kohtani.

Yhä uudestaan niitä järjestelen

ja yhä uudestaan

ne menevät epäjärjestykseen.

 

Fengshui&aarrekartat

 

nyt näyttäkää taikanne.

Odotan jännityksellä tuloksia. ;)

 

 

Mukavia hetkiä

viikonloppuunne!

 

<3

Taas rullataan!

 

 

Syksy

 

pärähti käyntiin.

Kaksi koululaista  koulutiellä

ja yksi eskarissa.

Loppuvuoden lapseni,

vauvelini,

syliteltävä vielä ihan täysin,

hän se on se,

joka on nyt sitten jo eskarilainen.

 



 

Tanssitkin

 

pitkän kesätauon jälkeen taas alkaneet.

Eilen illalla showtanssia

ja jalat olivat puuroa kun illan hämärtyessä

pyöräilin kotiin.

Vaikka koko kesän

poljin erittäin ahkerasti,

body pumppailin

ja jumppailin,

niin tanssikunto on joku ihan muu juttu.

Se kasvaa vain tanssimalla.

Ja sitä aion tehdä. :)

 

 

Aarrekarttailu

 

jatkui viime perjantaina

pienimuotoisessa kässätapaamisessa.

Sain ensimmäisen osion valmiiksi.

Teen aarrekarttani allakkaani.

Kansi on nyt valmis.

Siihen tuli mukavia tunnelmia,

joita tulee silmäiltyä tuon tuosta.

 

Kalenterin sisäpuolelle

jatkan muilla kuvilla ja aiheilla.

 

 

Tähän viikkoon

 

kuuluu siivoilua.

Siis hyvin alkaneen raivausoperaation

jatkamista. 

Kasa siellä, toinen täällä...

 

 

 Aion

opetella tämän syksyn aikana

järjestelmälliseksi

kaappi-martaksi,

kenkä-poliisiksi eteiseen

ja

yleiseksi järjestysmieheksi

kotiimme.

 

 

 Ihania

 

järjestelmällisiä

 

alkavia syystunnelmia sinulle!

 

Mitä toivot, sen saat !?!

 

*Kiitos vaan naapurin frouvalle*

 

Perjantaina aamupäivällä

naapurin rouvan ehdotuksesta

teimme

kässäkerholaisten kanssa

aarrekartat.

Tai virittelimme sellaisia käyntiin

juttelemalla

ja leikkailemalla

kukin itselleen

mieluisia kuvia lehdistä

ja mainoksista.

Tarkoituksena siis

tehdä omat aarrekartat.

 

Täynnä sellaisia asioita,

joita elämäänsä toivoo.

Kun asia/toiveet

 on konkreettisesti aseteltu silmien eteen

alkaa alitajunta työskennellä

ja ihminen

parhaassa tapauksessa

toimia

sen mukaisesti,

niin että toivomansa asiat

alkavat toteutua

"kuin itsestään". 

 

 

 

Yksi toiveistani on se,

että saisin kaikki kaapit ja laatikot,

helposti rojuuntuvat paikat,

selviteltyä,

järjesteltyä

ja

riisuttua turhasta roinasta.

 

 

*Hokkus pokkus*

 

Ja mitä tapahtui perjantaina

iltapäivällä.

Minä aloitin portaiden alla olevan

pikku varastohuoneen

siivoamisen.

Tilan,

josta ei enää löydä mitään.

Tai siis nyt löytää,

mutta ei tätä viikonloppua ennen.

 

 

Lähti impulssi

varaston siivoamiseen

ihan mistä kukin haluaa ajatella,

niin olen todella

 

h a p p y

 

että sain tuon urakan tehtyä.

Viisi-kuusi tuntia siihen meni.

Ja olo on niin kevyt.

 

Se on se fengshui...;)

 

 

Lauantaina sain maalattua

pojan huoneeseen siirretyn ison

Ikean ruskean lipaston

 

vaaleansiniseksi.

 

Kun tuo aarrekartta

näyttäisi toimivan noin hyvin,

niin taidanpa huomenna keräillä lehdistä

kivoja jumppatrikoiden kuvia.

Sellaisia,

joissa sääret

näyttävät

juuri sopivan lihaksikkailta,

mutta ah

niin sutjakoilta

ja linjakkailta.

 



 

 

 

 

Iloista mieltä viikkoonne

ja

hyviä toiveita omiin karttoihinne!

 

<3



Katse taakse. Askel eteen. Hep!

 

 

En tiedä mitä odotan syksyltä.

Tai koko tulevalta vuodelta.

 

 

Ajattelen muuten aina näin elokuussa

juuri nyt

niin sanotusti

uuden vuoden pyörähtäneen käyntiin.

Minun vuoteni on

elokuusta-elokuuhun.

 

Tammikuussa

 edessä on uusi puhdas kalenteri

ja

uuden vuoden vuosiluku,

mutta vuosihan

on jo silloin käynnissä

ja kesken.

 

Elokuussa lähdetään liikkeelle.

Koulut ja

harrastukset

tietysti vaikuttavat asiaan. 

 

 

Pari viime vuotta ovat olleet

täynnä

omia henkilökohtaisia myllerryksiäni.

Kaivattuja sellaisia.

Vaikka vasta jälkikäteen,

jo prosessin ollessa käynnissä,

tajusin

juuri kaikkea sitä kaivanneeni,

vaikken varsinaisesti ollut osannut tunnistaa

tuota kaipausta.

 

Nyt olen aivojumppa-vuosien

jälkeen

mieli ihan uudellalailla

levollisena.

Vastaan tulee se mitä on tullakseen.

 

Mielessäni on useampia ajatuksia siitä

minnepäin lähden kulkemaan,

mutta

olen vasta siinä risteyksessä

juuri nyt.

 

 

Jos ihminen miettii joskus

elämänsä

ratkaisujen kohtia,

niin jälkikäteen kauempaa

vuosien kuluttua

osaa jotenkin nähdä nuo

ratkaisujen paikat ja hetket

ihan uudessa valossa

ja selvemmin.

 

Näkee itsensä juuri siinä edessään

ja muistaa

 mitä silloin ajatteli ja suunnitteli.

Kuulee melkein miltä

silloinen paikka kuulosti

ja mitä ympärillä  tapahtui.

Tunnelmat jäävät elämään.

Aikamatkustamista itseenä siis

parhaimmillaan.

 

 

Ja ne ratkaisujen hetket

eivät ole aina silloin

kun itse niin kuvittelee.

Myöhemmin saattaa tajuta,

että hyvänen aika,

se se hetki

silloin lukion käytävällä

olikin SE hetki,

jolloin tajusin jotakin

tai tein mielessäni jonkin

isomman päätöksen,

joka jäi mieleen

ja jonka mukaan

tai jota kohti lähdin

hiljakseen kulkemaan,

vaikka en välttämättä tajunnutkaan

vielä silloin asian merkitystä
tai merkityksellisyyttä.

 

Ja se ratkaisun hetkestä

liikkeelle lähtevä

impulssi

saattaa ilmetä/näkyä

konkreettisena tapahtumana

vasta vuosien kuluttua.

Sitä kohti on menty,

mutta ehkä monien monien

polkujen kautta.

 

Taaksepäin katsomalla oppii

oikeastaan

aika paljon

nykyhetken itsestään.

 

 

"Vanhojen" blogissani

jo nähtyjen kukkakuvien myötä

 

toivottelen kaikille

hyvää viikonloppua

ja

elokuun alkua!

 

*Ruusu sinulle*

 



Verhot

 

 

Keittiössä

oli vielä vuosi sitten syksyllä

nämä valkoiset

 lakanoista ommellut verhot.

 

Ennen joulua pesin ne

ja

yhtäkkiä

ihan vahingossa

tykästyin

verhottomiin ikkunoihin.

 

 

Verhottomana keittiömme

porskuttelikin

koko kevään.

En kaivannut niitä,

kunnes muutama viikko sitten

sain päähänpiston

bambu-verhoista.

 

 

Ja löysin sellaiset.

Puoleen hintaan.

 

Pidän 

kontrastista,

jonka uudet verhot tuovat

valkoiseen tilaan.

 

Muutamat lähisukulais-ihmiset

taitavat olla toista mieltä.

Yksi kommentoi,

toinen vaikeni.

 

 

Huomaan

pienen näpertely-poikasen

nostavan päätään.

Intona

suunnittelen

maalausprojekteja.

Keskeneräisiä

ja uusiakin.

 

Katse käy tuon tuosta

olkkarin sohvapöydän alle,

josta puuttuu matto.

Edellisen purin

ja

tulevan matonkuteet

odottavat lähtövalmiina

koukkua.

 

Ja kaikenlaista muutakin olisi.

Jotta pääsen maaulausurakoimaan,

luulen että teen

(siis JOUDUN tekemään sanoo mies)

muutaman romuvaraston siivouksen.

No, maalipurkin hakeminen kaupasta

inspiroi hyvin äkkiä

romuvarastojen selvittely-projektin kimppuun.

 

Oliskohan lipaston väri...

lemmikki vai cumulus....

 

Iloa viikkoosi!