Me kaikki olemme
kovia leimaajia.
Itsemme sekä muiden.
Teemme leimaamista pääosin
tahattomasti,
huomaamattamme.
Mutta myös tarkoituksella.
Kun hokee jotakin asiaa
itselleen tai muille
asia ikään kuin elää
ja
voimistuu kaiken aikaa.
Niin hyvässä kuin pahassa.
Ajatuksessa on hurjasti
voimaa
Olen täysin vakuuttunut
erityisesti
erään syksyisen luennon jälkeen siitä,
että ajatuksessa on
niin paljon enemmän voimaa
kuin oikeasti uskallamme edes
ajatellakaan.
Voiko ihminen kyseenalaistaa
oman ajattelunsa?
Kyllä voi.
Itsensä saa narautettua
helposti kiinni
täysin turhasta
suppeasta ahtaasta ajattelemisesta
ihan kaiken arjen keskeltä.
Vaikka kuinka kuvittelisi
olevansa suvaitsevan
laaja-alaisesti ajatteleva henkilö
tai sellainen,
joka ei pienestä sanomisesta hätkähdä.
Narauttamishetkestä
alkaa muutos.
Kun asiaan havahtuu
alkaa prosessi, ehkä hidaskin,
mutta eteenpäinvievä.
Ennen kaikkea
ajattelunsa avartaminen
vapauttaa voimia
paljolta
epäoleelliselta vaahtoamiselta.
Se vie kohti
rentoa stressitöntä mieltä.
Ja siis tämä ei ole mitään
huuhailua.
Kun seuraavan kerran saat itsesi kiinni
minkälaisesta tahansa
vaikkapa
ikävästä ajatuksesta...
esimerkiksi
*itsesi mollaamisesta tms
Enkö taaskaan saanut siivottua,
aloittanut laihdutusta,
käynyt jumpassa jne.
*voivottelusta joka ei johda mihinkään
Olen niin kyllästynyt, väsynyt....mikään ei auta...
*jonkun arvostelemisesta/syyttämisestä
unohtaen ehkä oman osuuden asiaan.
"Miksi se ei taaskaan...
Miksi se aina sanoo noin....
Miksi...
Miksi...
Puolison arvostelu niin,
että vika ei koskaan ole itsessä...
*jumiin jäämisestä
Jäät kiinni johonkin sanaan/mielipiteeseen/ajatukseen,
jonka joku sinusta on joskus sanonut.
Jauhat ja pyörittelet
asiaa mielessäsi,
etkä pääse
tai oikeastaan PÄÄSTÄ siitä irti.
Suorittaminen, täydellisyyden tavoittelu,
oman napansa ympärillä pyöriminen,
nekin niitä jumiin jäämisen tiloja.
Katkaise silloin heti
alkava ajatusketju
ja näe
ajatuksessa jokin
uusi näkökulma tai pointti.
Ei sen kummempaa.
Jonkin ajan kuluttua huomaat,
että ajattelussasi on tapahtunut muutos.
Kun vaan jatkat
ajattelusi kyseenalaistamista.
Jos hoemme alituisesti,
että tästä ei tule nyt mitään,
niin ei varmasti tule.
Tai,
että emme osaa jotakin,
niin todennäköisesti emme sitä taitoa opi.
Ja päinvastoin.
Jos aina korostamme
omaa tai
jonkun henkilön tiettyä piirrettä/tapaa,
se
sekä omasta että muiden toimesta säilyy
ja ehkä vielä voimistuu.
Hätkähdin syksyllä
kun erään yksivuotiaan lapsen isä
huokaili lapsensa alituista
vauhtia ja vipeltämistä joka paikkaan
ja levotonta oloa ja itkuisuutta.
Se vinkkeli,
josta itse näen tuon lapsen
on aivan toisenlainen.
En tunnistanut lasta isänsä kuvauksesta.
Totta on,
että lapsi on erilainen eri tilanteissa,
mutta eniten minua jäi kaihertamaan
tuon isän jotenkin niin
epätoivoinen
mahdoton lapsi-huokailu.
Ehkä lapsi alkaa jo käyttäytyä
tietyllä odotetulla tavalla.
Tämä olkoon uudenvuoden saarnani.
Ota tai jätä.
Minä hoen aina,
että olen itselleni ankara.
Sen hokemisen lopetan.
*Olen itselleni
lempeä, lempeä, lempeä...*
Näissäkin merkeissä tänä vuonna.
Ja tämä on vasta alkua...;)
