sunnuntai 17. heinäkuuta 2011

Kotiutumista

Edellisen postauksen kuvien maisemat säilyvät mielessä kun tänään puran matkalaukkuja,pesen pyykkiä ja ihmettelen arkeen palaamista.
Matkalaukuista löytyi esim ystävälleni reissusta jo ennakkoon tilatut kassit. Löysin itselleni tuollaisen keltaisen viime kesänä Camucciasta Cortonan läheltä. Ihan paikallisesta ruokamarketista. Ja siellähän niitä kasseja oli tänäkin vuonna. Sininen kassi vain jäi kaupan hyllylle.

Nämä kesäkengät löysin itselleni.

Kolme kirjaakin luin reissun aikana. Mieleenpainuvin oli tämän viimeisen kuvan kirja. Suosittelen. Tykkäsi tai ei niin ainakin ajatuksia herättävä.
Nyt kun kirjoitan tätä, päivällä, sataa vettä. Koti on hiljainen, kun kaikki kotiutuvat omalla tavallaan. Lapset syventyvät huoneisiinsa kuin ensimmäistä kertaa. Jännä tunne tämä kotiinpalaaminen. Ihan kuin aika olisi pysähtynyt. Mieli on niin sentimentaalinen. Ehkä ikäkriisiäkin vaikkakin ihan positiivista sellaista. Elämä on. ;)

Ei kommentteja: