lauantai 31. joulukuuta 2011

Kamalan Ihana vuosi 2011


What a Year!

Jos vuosi sitten
 olisin nähnyt pikakelauksella
tulevan vuoteni,
en toden totta olisi uskonut silmiäni.
Niin hyvässä kuin siinä
 huonommassakaan.


(kuva vanhempieni keittiöstä)


Elämäni heitti vuoden aikana
 aika monet härän pyllyt.
Vuosi alkoi opiskelujen merkeissä
 ja mullisti absoluuttisesti
 kotiäidin mieleni.

Aivan huimaa.

Huippua.

Päätä huumaavaa.

Olen siis liekeissä opiskeluista
 jos ei selvinnyt;)


Syksy napsautti
 tämä hurmostilalaisen maan pinnalle
kun tahti opintojen parissa kiihtyi.
Ja sitä kiihdytystä
 olis vielä vuoden verran edessä.


Opintojen lisäksi
 elämä järjesti minulle totaalisen yllärin
täysin yllättävältä taholta.
Syksyllä olinkin sitten tupla-opiskelija.
Juu,juu tänne vaan,
 kyllä joka-paikan-höylä jaksaa.
Vai jaksaako.


Mutta oikeesti.
Ylläri oli sellainen,
 etten siitä voinut kieltäytyä.
Se liittyi rakkaaseen
vakavaan harrastukseeni
 koko nuoruusajalta.


Vauhti oli siis minun osaltani
 huimaa
läpi syksyn.
Hengittelin vaan välissä
ja jatkoin eteenpäin.


Äärirajoilla vetelin.
Selkä se taisi olla se,
joka yritti muistutella
 vauhdista.

Ongelma oli lähinnä se,
etten osannut karsia montaa muuta asiaa
tupla-opintojen ohelta.


( vanhempieni kotoa)

Tämä joulu
 anoppilassa oli ihana.
Rauhoittumista.
 Olemista.
Ja niissä tunnelmissa yritän mennä
 vielä ensi viikonkin,
jonka jälkeen arki pyörähtää käyntiin
 tässä talossa.


Elämä on taklannut laitaa vasten,
 mutta meitsihän nousee.
Se on varma.


Armotonta itsekasvunpaikkaa
 koko ajan
 ja joka taholta.

Lehmän hermot.
Jos ne ei nyt kasva,
niin ei sitten milloinkaan.



Minulla on elämässäni,
ympärilläni ihania ihmisiä.

Vuoden aikana
 olen tutustunut mm niin opintojen kuin
oman kotimamma-elämän  kautta
upeisiin
 uusiin ihmisiin. <3

Niiden vanhojen upeiden lisäksi! ;)


Tämän vuoden viimeisen päivän tienoilla
mieleen nousee
 kiitollisuus.

Ei ole olemassa muureja,
on vain siltoja.
Ei ole olemassa suljettuja ovia,
on vain portteja.

Toivon kaikille lukijoilleni
omaan elämäänne
sopivassa tasapainossa
 vauhtia ja vipinää,
seesteisyyttä,
rauhoittumista.
Mutta ennen kaikkea
Iloa ja rakkautta!

Ja niitä ystäviä ja ystävyyttä
kaikessa kirjossaan!;)

Love,
 Kamomilla ;)


5 kommenttia:

JOnna kirjoitti...

Aikamoinen vuosi sulla tosiaan takana! Vaikutat aika sisukkaalta tyypiltä, joten en epäile hetkeäkään ettetkö selvityisi seuraavastakin opiskeluvuodesta... Olen sen verran vähän aikaa seurannut blogiasi, että en tiedä, oletko kertonut mitä opiskelet mutta kuulostaa mielenkiintoiselta nuo tuplaopinnot! Tosi tosi paljon tsemppiä ja onnea vuoteen 2012!!! :)

Unknown kirjoitti...

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita piisaa... Kun nyt muistat myös löysätä missä voit, ettet pala puhki...

Unknown kirjoitti...

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita piisaa... Kun nyt muistat myös löysätä missä voit, ettet pala puhki...

kamomilla kirjoitti...

JOnna, kiitos!:)

Nämä opintoni, molemmat, ovat niin rakkaita. Täysin erilaisia kumpainenkin.
Toinen, se aiempaa koulutustani täydentävä, on niin pään täyttävä. Pohdittavaa riittää.

Ja se toinen, vanhaan harrastukseeni pohjautuva, lähinnä "vapaa-ajan" opiskelu on täysin fyysistä.

Yritä siinä sitten painiskella kun muutenkin elän taitekohtaa luopumisen, katoavaisuuden (vauva-aika ohi mm) yms normikriisien ja tunteiden kanssa!

Ja se selkä niittaa muistutukseksi tarvittavasta levosta ;)

Näillä mennään ja yritetään oppia matkan varrella;)

Ihanaa uutta vuotta sinulle JOnna!

kamomilla kirjoitti...

Harri- löysään, löysään. Onneksi selkä muistuttaa siitä puolesta! ;)
Mukavaa iltaa teille tänään! <3