Vapputervehdys kaikille!
Nyt se Toukokuu on sitten
täällä.
Viime hetken viipottajana aloittelin
tämän kuukauden juuri jäätelöä nauttien.
Ei siinä muuten mitään,
mutta kun olen "hiukkasen" keventymistavoitteestani
jäljessä ja pian seison lavalla
pienessä tunika-asussa.
Tilanne omalla kohdallanihan oikeasti on se,
että vaikka kuinka olen aina liikkunut ja rehkinyt ja
muutenkin
tehnyt yleensä kaikkea muuta kuin
istunut paikoillani,
niin
kilojen pudottaminen itselleni
tarkoittaa vain ja ainoastaan
katsomista
mitä suuhuni laitan.
Minun oikeasti pitää pudottaa kymmenen kiloa.
Missä ajassa.
Sillä ei ole väliä.
Muutama kilo
nyt kuitenkin ennen touko ja kesäkuun
tanssikisoja.
Muutama kilo onneksi sentään on
pudonnut kevään aikana.
Ja kuurilla en ole ollut.
Olen niin tottunut keveään,
kepeään oloon kropassani,
että kärsin liian painavasta olosta,
joka on ollut vakitilanteeni viimeisen
kymmenen vuoden ajan.
Entinen himotanssija kun olen.
Se sanottakoon vielä,
että nyt ei omalla kohdallani
puhuta muutamasta lähes olemattomasta
ekstrakilosta.
Olen pehmeän pullea,
tasaisesti.
Tavoitteeni,johon tähtään
ei ole lähelläkään tanssijan aikojani
enkä sitä havittelekaan enää.
Tähän samaan paasaan hiukan siitä,
millaisia esimerkkejä me naiset olemme muille
naisille ja lapsille, etenkin tyttärillemme.
Minä päätin jo kauan sitten ennen lapsia,
että jos joskus saan tytön,
en koskaan puhu vartaloni mahdollisista
"virheistä" tyttöni tai poikienikaan kuullen.
Ne asiat pidän omana tietonani tai
puhun kavereiden ja muiden kuullen.
Ja se on pitänyt.
Tällä en yritä nostaa itseäni jalustalle,
vaan asia on niin.
Oikeasti,
en ymmärrä naisten
tyytymättömyyttä itseään kohtaan.
Ja rehellisesti sanottuna naisten,
joilla ei oikeasti ole ylimääräistä.
Tyytymättömyys omaan kroppaan heijastuu
väkisin omaan oloon ihan ilmeeseen asti.
Kieliikö joskus tyytymättömyys kroppaansa
jostain muusta!?!
Tottakai suht "normaali" paino on terveysseikka,
sen kaikki tietävät,
mutta miksi muutamasta harmittomasta kilosta
pilaa elämänsä jatkuvalla
vouhkaamisella aina ja kaikkialla.
Siinä katoaa nautinto itseltä ja muilta
jos joka kahvipöydässä ainoa puheenaihe on
omat kilot
ja se kuinka ei nyt pitäisi ottaa mitään.
Naiset haluavat puhua kaikesta,
se on selvä.
Mutta välillä tulee tunne,
että vähän rajaa.
Voisi joskus vaieta ja toimia tai vaan vaieta.
Liika jauhaminen ja epäonnistuneet yritykset
ilman toivottua, jopa puuttuvaa,
lopputulosta kulutta ihmistä aivan
valtavasti.
Joskus hyväksyminen voikin olla avain muutokseen.
Saan sen mistä luovun.
Oikeastaan minun piti kirjoittaa
seminaaristani ja huonoista tavoista,
mutta hei, kyllähän tähän jotain sellaista
vahingossa tulikin.;)
Alitajunnan virtaa kait.
Niistä aiheista sitten lisää toiste.
Mustarastaan pesästä ystäväni
terassilta tuo viimeinen kuva.
Rakasta itseäsi,
saat elämän pituisen romanssin.
MO! ;)
4 kommenttia:
Olen just samaa mieltä! LAsten kuullen ei kannata puhua oman kropan (olemattomista) virheistä. Eikä ylipäänsä lihavuudesta tms. Esikoiseni korvaan tarttui kyläpaikassa, kun täti oli sanonut, ettei kannata syödä liikaa herkkuja, ettei tule lihavaksi. Nyt tuo vajaa 4-vuotias poika säännöllisesti kyselee, että en kai tule lihavaksi, jos syön tuota ruokaa... :(
En kans ymmärrä miksi naiset valittavat kiloistaan (ja silti syövät kahvipöydässä sitä pullaa). Jos kilot oikeasti ovat ongelma, niin on kakai vaihtoehtoa: 1) ottaa asiasta vastuu ja tehdä jotain tai 2) hyväksyä kroppansa ongelmineen ja olla turhia valittamatta. Helpommin ehkä sanottu kuin tehty :D
Kieltämättä media luo isoja paineita nykynaisille, mutta näitä ulkopuolisia odotuksia ei kannattaisi päästää harteilleen. Mistähän senkin oivalluksen luin, että naisella ei edes kuulu olla tiimalasivyötäröä - se on vain korsettiaikakauden oikku. Oikeasti naisella ON pullea masu :)
Eletään siis vartaloidemme kanssa ja kiitetään kroppaa siitä, että se kantaa meitä joka päivä hienosti eteenpäin, aamusta iltaan! Opetellaan olemaan tyytyväisiä ja iloisia. Terve toimiva vartalo on iso lahja :)
Ja ei ne miehet muuten takuulla seiso peilin edessä murehtimassa, että voi vitsit kun mun p***e näyttää leveältä... :D
Tulipa pitkä vuodatus. Mutta tää aihe vaan on niin tärkeä mulle :)
Tuulan kommentti oli kyllä täyttä asiaa! Meillä oli kuusivuotiaan tytön neuvolassa kyllä sellainen tilanne, että painokäyrä meni ylärajoilla ja asiaan piti puuttua. Siinä sitten oltiin miettimässä miten asiaa lapselle esitetään ja viedään ettei tehdä hallaa. Mutta onnistuttiin yhdessä eskarin henkilökunnan kanssa ja nyt tyttö on sopusuhtainen. Tykkäsi vaan niin ruoasta, että otti monta kertaa lisää.
Itse sellaisen kymmenen kiloa keventäneenä tiedän että se onnistuu ja vaatii vaan sen päätöksen. Nyt kun olen ns. normipainossa, on sen pitäminen tarkkaa hommaan, kyllä vaan se syöminen on a ja o. Mulla on sama kuin sulla, eli pelkkä lisäliikunta ei auta. Ja uudelleen en halua kiloja kerätä, joten syömisiä pitää osata vahtia oikealla tavalla, ei tiukasti vaan hellästi mutta varmasti ;)
Tuula,samaa mieltä olen. Se pointti, jota naisten pitäisi ehkä enemmän ajatella olleessaan "huolissaan" vartaloistaan, on se, että huolimatta minkälaisesta tahansa vartalosta, ulospäin kyllä näkyy se oma olo. Onko se olo sitten rento ja tyytyväinen vai äreä ja tyytymätön, se todella näkyy.
JOnna, juuri tuohon pyrin, jossa nyt olet. Matka sinne vaan nyt omalla kohdallani on aika hidasta menoa. Mutta toisaalta jos yritän katsoa asiaa myönteisesti niin hitaasti pudotetut kilot saattavat pysyä sitten paremmin poissa!?!;)
Lähetä kommentti