keskiviikko 22. elokuuta 2012

Pettymys


En tiedä kaipaanko
sinua kesä,
odotanko syksy?
Käsilläni tuulenvire
Levoton
Unen usvainen

Ja sade maalaa
mustaa lattiaa

Auringossa hymy
Odottamaton

Ulkona maistuu yö.

(tekijä tuntematon)



Ärtymykseni väistyi eilen
silmän räpäyksessä,
kun kuulin
erään ihmisen kertovan
muutaman kuukauden ikäisestä
sijaisvauvelistaan,
jota hoitaa,
ja siitä
kuinka tämän
nelivuotias isoveli
tarvitsisi kipeästi
säännöllistä
 sijaiskyläilypaikkaa.

Kuinka siinä ihminen
 voi enää antaa
sijaa
 omille
 harmistuksilleen,
vaikka ne ovatkin itselle
sillä hetkellä
ihan tosia ja oikeutettuja.



Samaan aikaan,
kaiken aikaa, 
meidän kaikkien
harmillisten
tavallisten
elämään kuuluvien
suuttumusten ja ihmetysten keskellä
elää paljon apua tarvitsevia.

Se ei toki ole mitenkään
uusi asia
 eikä yllätys itselleni,
mutta kolahtaa luonnollisesti kovaa
juuri sellaisella hetkellä
 kun vellon
jossain omien
pettymysten tunteideni
aallokossa.


 Vaikka
ärtymys katosi
niin  haikeus jäi.
Siitä omasta
 tunteesta
sekä nyt tästä
 kuulemastani,
ihmiskohtaloista.


Ärtymykseni
johtui siitä,
että suivaannuin
itseeni kohdistuvista
 "vanhoista" mieltä painavista
 sekä "uusista" lausahduksista,
jotka tiedän itse
 epäoikeudenmukaisiksi.

Ja eniten harmittaa se,
että jotakin ajattelematonta
tai muka nasevaa
 laukova ihminen
 ei edes itse tajua miten
tyhmältä
kuulostaa.
Ihminen kuin näyttäytyy
juuri sanomiensa sanojen takia
aivan uudessa valossa.
Sellaisesssa,
jossa en häntä aiemmin ollutkaan
nähnyt.
Ihminen näytti
miten "tyhmä" voikaan olla.
Toisin sanoen,
jos voi sanoa,
pudotti omat pointsinsa
niin että rytisi.
Ja kyseessä on niin sanotusti
arvostetussa ja hyvässä
kunnioitetussa asemassa
olevat henkilöt.

Ennakkoluulot
.&
Asenteet

Rehellisesti sanottuna en usko
kenekään säästyvän
näiltä veijareilta.

Joutumalla jotenkin
niiden kohteeksi
sekä
olemalla itse
niitä käyttämässä.

Sitä kuinka paljon
itse näitä,
asenteita ja ennakkoluuloja,
kasvattelee mielessään
ja
viljelee ympäristöönsä
on
sitten  asia joka on itse
rehellisesti
itseään silmästä silmään katsoen
kohdattava.

Ja mietittävä haluaako
muuttaa jotain itsessään,
edes hitusen,
vai jatkaako ehkä samaa linjaa.

Vapaa valinta.


Itkenyt olen -
poskilta pudotellut
kyyneleitä
litroittain,
tonneittain.
Sokerina pohjalla
niissä
elämänsuola.

(karamelli)


2 kommenttia:

Tuula kirjoitti...

Hurjasti lähettelen sympatiahalauksia!! Tiedätkö - minä niiiin tiedän tuon tunteen, kun kanssaihmiset päräyttelee suustaan sammakoita. Vaikka itse tietääkin, että toisen lipsautukset ja loukkaukset ovat täysin aiheettomia ja se toinen osapuoli sillä tavalla vain osoittaa oman tyhmyytensä, niin kyllä se silti satuttaa :/ Olen oman appiukkoni taholta saanut kestää aikamoista ryöpytystä, jonka koen täysin epäoikeudenmukaiseksi ja tiedän olevani "syytön". Mutta silti olen saanut verenpaineet tappiin sadat kerrat ja mielen pahaksi. Oppia ikä kaikki - yritän kovasti pyristellä irti siitä, että ottaisin aina siipeeni toisten idioottimaisuudesta.

Uskon, että ne tölvijät kyllä ennen pitkää kärsivät omista virheistään. Tuskin heille ikuisesti riittää ystävällistä ja vilpitöntä seuraa, jos jatkavat loukkaamista.

Sinulle paaaaljon halauksia ♥ En ole varmaankaan ainoa blogilukijasi, joka on sitä mieltä, että olet ihana :)

kamomilla kirjoitti...

Kiitos Tuula<3

Sitä ihmettelee miksi pahoittaa mielensä pikäksi aikaa muiden typeryyden takia. Olisi vaan niin helppoa jos omaisi sellaisen luonteen, että antaisi saman tien mennä toisesta korvasta ulos.
Toivon, että oppisin ottamaan vähän kevyemmin, tai ainakin nopeammin ohi menevästi, muiden sohaisut. Itselleni vaan teen hallaa kun jään asioita pohtimaan.

Ja tuo on totta, että suunsa hanakasti avaavat joutuvat tavalla tai toisella elämässään kohtaamaan tuon huonon puolensa. Se on sitten eri asia kuinka moni myöntää asian ongelmakseen saatika ottavat opikseen.;)