Tiedätte kaikki
elokuvista sen hetken
kun yksi juoksee junalaiturille,
mutta liian myöhään.
Toinen on jo junassa.
Vain junan takavalot näkyvät,
kun se kaartaa mutkassa
pois näkyvistä.
Niin,
tuollainen tunne
minulla on juurikin nyt.
Se juna nimittäin on tainnut
ohittaa laiturin,
jolla seison.
Se vauva-juna.
Häthätään saisin vielä
junan kiinni jos
lujaa juoksisin,
mutta...
Havahduin
eilen illalla ajatukseen,
että viimeiseen vuoteen en ole
enää potenut vimmattua
vauvakuumetta.
Muuta on ollut ja tullut
tilalle.
Vaivihkaa olen
saanut omaa elintilaa
takaisin
ja löytänyt omaan
henkilökohtaiseen elämääni
uusia ulottuvuuksia.
Aika helpottavaakin.
Viimeiset vuodet
vauva-haaveiden suhteen menossa,
mutta nyt oikeasti
ensimmäisen kerran
mietin
itse,
että näin taitaa olla ihan hyvä.
Enää ei kirpaise niin.
Mitä ihminen tekisikään
saadakseen
vastasyntyneen nyytin
syliinsä.
Herätä yöllä
maitosuihkuun ja
vauvantuoksuun.
Toisaalta
mitä kaikkea ihminen
voikaan tehdä
nyt
olemassa olevien lastensa
kanssa,
kun hoidettavana
ei ole
pikkuista,
jonka ehdoilla
pyörisi koko talo.
Elämä on.
9 kommenttia:
Samoja ajatuksia pähkäilen joskus minäkin. Mitä antaisinkaan vielä yhdestä vauvamahasta, synnytyksestä ja vauva-ajasta. <3 Mutta ne jäävät haaveiksi, sillä elämä on tässä ja nyt. Näin on hyvä olla. :-)
Ihana postaus, vaikka käsitteleekin arkaa aihetta.
Ps. Teillä on aina niin nättiä.
Aika aikaansa kutakin!
Meillä eletään vauva-arkea reilun kuuden vuoden tauon jälkeen. Luulin jo että kolme on meidän lapsimäärämme, kun ei vain raskaus ottanut alkaakseen. Nyt mietin, että onko se määrä tässä vai vieläkö yksi melko piakkoin....jos siis mahdollista. Sitähän se ei aina ole. Olen ollut aina ehtiväinen kaikkeen vauvasta huolimatta, joten en koe tätäkään vaihetta rajoituksena millekään. Onhan tämä toki erilaista arkea kuin aikaisemmin. mukavaa alkavaa viikkoa!
Hyvä kirjoitus!
Jokaisella on oma "täysi lukunsa" ja meillä se taitaa olla kaksi. Koska kumpikaan ei ole tullut hetisuoraan "tilaamalla", vaan ollaan odoteltu tovin, en usko, että kolmaskaan tulisi. Ja siksi olen hyvin kiitollinen siitä, että olen saanut nämäkin kaksi!!! Ja väkisin tulee tässä iässä jo mieleen asiaan liittyvät riskit. Jos mulla on nyt kaksi ihanaa, tervettä lasta, haluanko oikeasti ottaa sen riskin, että kolmannen kohdalla tulisi ongelmia? En taida haluta.
Meidän vauva-ajat ovat olleet toki onnellisia, mutta mun elämää on valitettavasti työnantaja päässyt säätelemään niin paljon, etten ole voinut aivan täysin omistautua perhe-elämälle, edes äitiyslomien ja perhevapaiden aikana. Se on suurin asia, joka on korventanut näinä vuosina. Ei niinkään siis se oman vapaan menetys.
Yhtäkkiä huomaan, että tietyt asiat ovat mahdollisia usean vuoden jälkeen. Nukkua pitempään viikonloppuisin, käydä yksin kävelyllä poikien ollessa kavereilla leikkimässä jne. Ja se, että poikien kanssa voi tehdä kaikenlaista ja esim. reissata ilman että homma on pelkkää perushoivaamista. Vapauden tunne alkaa hiipiä takaisin.
Eevi, kiitos!:)
Teksteistäsi tosiaan huokuu se, että elämä on nyt hyvä.
Ja mitä vauvoihin tulee, niin sinä ehdit vielä usean usean vuodenkin jälkeen pyöräyttää vaikka kuinka monta vauvaa, jos annatte luvan ja ovat tullakseen.;)
Nonna, nimenomaan, aika aikaansa kutakin. Sellainen fiilishän tässä nyt nousee. Uskottava se on.;)
Mirva, kaiholla käyn kurkkimassa sinun ja muutaman muun vauva-arkea. :)
Meillä on kyllä pari muttaa muutenkin matkassa jos mietin vauva-haaveita omalla kohdallani.
Ja se isoin mutta on tuo isäntä. Jos toiselle on hyvä näin, niin ei siinä sitten muu auta.
Kiva kun kävit kommentoimassa. :)
Mukavaa alkavaa viikkoa sinullekin!
Mirka, niinpä, se hiipivä vapauden tunne on aika kutkuttavan ihanaa sekin.
Meillä kolmatta odotettiin myös tovin ja sitten isäntä laittoi stopin uusille vauva-haaveilleni. Ja ennen kuin huomasinkaan, olin jo opiskelemassa ja nyt jo ihan uudet tuulet puhaltelevat elämääni.
Siinä vaan taisi käydä niin, että se "oikea" hetki vaan vilahti ohi sillä aikaa kun ns. löysin itseni uudestaan.
Oi, samoja mietteitä mulla myös. Ei taida meille tulla enää viidettä vauvaa, ja olo siitä hiukan surumielinen ja toisaalta helpottunut. Kiitollisena kuitenkin näistä neljästä!
Mä olen myös tutkiskellut itseäni tämän asian suhteen. Kolmannen jälkeen oli vahva tunne, että tämä on tässä. Kuitenkin vielä "voisi" jos haluaisi, ja nyt on monessa lähiperheessä pieni vauva, jota sylitellessä mietin, tarttuuko kuume. Ei ole tarttunut. Mä näen myös noiden äitien onnen ja toisaalta sen väsymyksen ja riittämättömyyden jonka muistan hyvin. Se oli ainutlaatuista aikaa elämässä. Ihanaa. Mutta ei ehkä meillä enää konkretiaa kuitenkaan... Vähän haikein mielin...
Ihanasti kirjoitit ajatuksistasi...
X
Hanni, JOnna ja Päivi,kiitos kommenteista! :)
Haikeina, mutta kiitollisina mennään.<3
Lähetä kommentti