Vaaleanpunaisia unelmia!?!

 

 

Syvä on elämän syksy

korkea kolea taivas

täynnä tähden pilkkehiä

pilven piirtoja enemmän

usvainen meren ulappa.

 

Syvempi sydämen syksy

lakastuvan sielun laulu

hallan tiellä harmajalla

yksinäisen yön sylissä.

 

(tuntematon)

 

 

Tänään sain ehkä kiinni

ajatuksen päästä,

josta jollain tavalla

 voisin yrittää hamuta kiinni.

En tosin ole vielä varma

kannattaako ajatusta edes teoriassa

kehittää.

Mutta oivalsinpa nyt kuitenkin

jotain aika oleellista

omaa työelämääni ajatellen.

 

Aion nyt makustella oivallustani

ja

ihan oikeasti ottaa asiasta

sen verran heti huomenna selvää,

että heti ensalkuun

tietäisin

 kannattaako suunnitelmaani lähteä viemään

eteenpäin.

 

 

Joskus todella taitaa olla niin,

että kun etsii, etsii ja etsii,

niin lopulta vastaus

onkin kaiken aikaa ollut

ihan siinä omien silmien edessä.

Niin minusta juuri nyt tuntuu.

 

 

Nämä vaaleanpunaiset kuvat

 ovat muuten

siskoni kotoa.

Kännykällä napsittuja. 

Siinä on muuten ihminen,

joka rakastaa

vaaleanpunaista.

Jopa wc-pönttönsä kansi

on pinkki.

Ja papru kans. ;)

 

 

 

 

 

 

Luulen muuten,

että olen

oppinut jotain

luottamisesta.

 

Kun olen antanut luvan

itselleni

luottaa,

että asiat kyllä aikanaan

tavalla tai toisella järjestyvät,

niin silloin niin on käynytkin.

 

Oli kyseessä

pieni tai isompi elämän asia.

 

On itseasiassa aika hauskaa

antaa luottamuksen viedä.

Ei niin että

tuudittautuisi johonkin

periksiantamisen tilaan

vaan sellaiseen

että ei itse tarvitse kaiken aikaa

jäkittää

ja olla tietoinen joka ikisestä

asian käänteestä.

 

Antaa vähän liekaa

asioille

ja höllätä

kontrolloimisen tarvetta.

 

 

 Tässä siis taidan juuri itselleni puhua

ja saada itseni uskomaan,

että mielessäni olevat asiat

töiden suhteen

kyllä järjestyvät

ajallaan

juuri niin kuin kuuluukin.

 

 

 Kohtalomme ei ole se,

mitä me koemme,

vaan se,

miten me sen koemme.

 

( Maria von Ebner-Eschenbach)