Ajatus

 

Me kaikki olemme

kovia leimaajia.

Itsemme sekä muiden.

 

Teemme leimaamista pääosin

tahattomasti,

huomaamattamme.

Mutta myös tarkoituksella.

 

Kun hokee jotakin asiaa

 itselleen tai muille

 asia ikään kuin elää

ja

voimistuu kaiken aikaa.

Niin hyvässä kuin pahassa.

 

Ajatuksessa on hurjasti
voimaa
 

Olen täysin vakuuttunut

erityisesti

erään syksyisen luennon jälkeen siitä,

että ajatuksessa on

 niin paljon enemmän voimaa

kuin oikeasti uskallamme edes

 ajatellakaan.

 

Voiko ihminen kyseenalaistaa

 oman ajattelunsa?

Kyllä voi.

 

Itsensä saa narautettua

helposti kiinni

täysin turhasta

suppeasta ahtaasta ajattelemisesta

ihan kaiken arjen keskeltä.

Vaikka kuinka kuvittelisi

olevansa suvaitsevan

laaja-alaisesti ajatteleva henkilö
tai sellainen,
joka ei pienestä sanomisesta hätkähdä.

 

Narauttamishetkestä

alkaa muutos.

Kun asiaan havahtuu

alkaa prosessi, ehkä hidaskin,

mutta eteenpäinvievä.

 

Ennen kaikkea

ajattelunsa avartaminen

vapauttaa voimia

paljolta

epäoleelliselta vaahtoamiselta.

Se vie kohti

rentoa stressitöntä mieltä.

 

Ja siis tämä ei ole mitään
huuhailua.

Kun seuraavan kerran saat itsesi kiinni

minkälaisesta tahansa

vaikkapa

ikävästä ajatuksesta...

esimerkiksi

 

*itsesi mollaamisesta tms

Enkö taaskaan saanut siivottua,

aloittanut laihdutusta,

käynyt jumpassa jne.

*voivottelusta joka ei johda mihinkään
Olen niin kyllästynyt, väsynyt....mikään ei auta...
 

*jonkun arvostelemisesta/syyttämisestä

unohtaen ehkä oman osuuden asiaan.

"Miksi se ei taaskaan...

 Miksi se aina sanoo noin....

Miksi...

Miksi...
Puolison arvostelu niin,
että vika ei koskaan ole itsessä...

*jumiin jäämisestä
Jäät kiinni johonkin sanaan/mielipiteeseen/ajatukseen,
jonka joku sinusta on joskus sanonut.
Jauhat ja pyörittelet
 asiaa mielessäsi,
etkä pääse
 tai oikeastaan PÄÄSTÄ siitä irti.

Suorittaminen, täydellisyyden tavoittelu,
oman napansa ympärillä pyöriminen,
nekin niitä jumiin jäämisen tiloja.

 

Katkaise silloin heti
 alkava ajatusketju

ja näe
ajatuksessa jokin

uusi näkökulma tai pointti.
 

Ei sen kummempaa.
 

Jonkin ajan kuluttua huomaat,

että ajattelussasi on tapahtunut muutos.

Kun vaan jatkat

 ajattelusi kyseenalaistamista.

 

Jos hoemme alituisesti,
että tästä ei tule nyt mitään,
niin ei varmasti tule.
Tai,

että emme osaa jotakin,

niin todennäköisesti emme sitä taitoa opi.

Ja päinvastoin.

 

Jos aina korostamme

omaa tai

jonkun henkilön tiettyä piirrettä/tapaa,

se

sekä omasta että muiden toimesta säilyy

ja ehkä vielä voimistuu.

 

Hätkähdin syksyllä

kun erään yksivuotiaan lapsen isä

huokaili lapsensa alituista

vauhtia ja vipeltämistä joka paikkaan

 ja levotonta oloa ja itkuisuutta.

 

Se vinkkeli,

josta itse näen tuon lapsen

 on aivan toisenlainen.

En tunnistanut lasta isänsä kuvauksesta.

Totta on,

että lapsi on erilainen eri tilanteissa,

mutta eniten minua jäi kaihertamaan

tuon isän jotenkin niin

epätoivoinen
mahdoton lapsi-huokailu.

Ehkä lapsi alkaa jo käyttäytyä

tietyllä odotetulla tavalla.

 

 Tämä olkoon uudenvuoden saarnani.
Ota tai jätä.
 

Minä hoen aina,
että olen itselleni ankara.
Sen hokemisen lopetan.

*Olen itselleni
lempeä, lempeä, lempeä...*

 

 

 

Näissäkin merkeissä tänä vuonna.

Ja tämä on vasta alkua...;)