Kotona!

Tämä Italian reissumme

oli nyt sitten viimeinen sellaisenaan.

Kuusi kesää perättäin

asuen samassa pikku kylässä

samassa pikku talossa

kierrellen Italian maaseutua

ihaillen sen maisemia ja kauniita kyliä,

joissa aika on pysähtynyt.

 

Nyt eläkeikäinen emäntämme,

 Donatella,

on myynyt soman "kesäkotimme".

 

Pieni nyyh ja huokaus.

Ja katse eteenpäin.

 

Miten me muuten olisimme koskaan

osanneet lopettaa siellä käymisen.;)

 

 

 

Kun on kuutena kesänä

palannut samoihin maisemiin,

istunut saman altaan äärellä

katsoen kuinka lapset ovat kasvaneet,

voi vain ihmetellä elämää.

Ja itseään.

Ensimmäisellä kerralla

kuopus oli yksivuotias

ja nyt hän aloittaa syksyllä koulun.

 

Ja minä.

Voi elämä

mitä näiden kuuden vuoden aikana

onkaan tapahtunut.

 

En olisi minä itse

ilman juuri näitä kuutta vuotta.

Ihmisiä sen aikana

 ja

tapahtumia sen varrella.

 

 

Mutta kyllä oli ihana tulla viime yönä kotiin!

Nukuin yön kuin tukki.

Mikähän minuun on mennyt,

kun en enää osaa nukkua reissussa!?!

 



Tähän lopuksi Roope Lipastin kirjasta Rajanaapuri.

 

Muistelin taloja,

joissa olin elämäni aikana asunut.

Monia ulko-ovia, erilaisia lukkoja, ikkunankarmeja,

värejä,lattioita.

 

Jokaisessa oli ollut hyviä puolia ja huonoja,

jonkun ovi talvella liian tiukka,

jossain veti ikkunan vierestä,

yhdessä oli kuuma ja toisessa kylmä.

 

Erilaisia ihmisiä,

itsekin aina joku muu,

vähän toinen kuin edellisessä paikassa,

edellisessä ajassa.

 

Ja aina kuitenkin varmuus,

että tämä on se minun kotini

ja täällä,

juuri täällä tapahtuu kaikki merkittävä,

mitä elämällä on annettavana,

ja kenties se niin onkin.

 

Mukavaa sunnuntaita juuri sinulle! <3