Nyt on ihan selvästi pienen breikin paikka.
Ihan vaan vaikka kesken kaiken lattialle selälleen kintut kohti kattoa.
Minuutti, kaksi tai vaikka puoli tuntia siinä pötkötellen.
Niin, että vaikka ihan vaan vähänkin huilii.
Niin minä tein silloinkin kun kaikki lapset olivat kotona ja pieniä.
Tulivat vaan pökeltämään iloisina äidin päälle ja jalkoihin.
Heti näytti maailma rauhallisemmalta lattialta käsin;)
Sunnuntai-iltana meinasi pieni flunssa iskeä.
Maanantaina näyttikin, ettei tulisikaan ja eilen koko päivän olo oli ihan pökkelö.
Ja tänään olo taas ihan tavallinen.
Jospa pääsin vaan säikähdyksellä, please!?!
Nämä harmaat sadekelit meinaavat vetää alakuloisuuteen.
Huomenna laitan tänne jotain kepeämpää;)
Kolmea asiaa ei kyllästy katsomaan.
Virtaava vesi, palava tuli ja
leikkivä lapsi.
Aino Kemppaisen runoa:
Kotiäiti
istui aina vain puoliksi tuolillaan
valmiina lähtöön,
etsi aina kattilasta sen vetisen perunan,
söi vain kuivat kuoret ja padan pohjat.
Kaapi suuhunsa tähteet
lasten lautasilta
ja nakerteli pöydän kulmalle hylätyt leivänkannikat.
Puki aamuisin ylleen vanhan
likaisen mekon,
ja hengittikin vain
toisella keuhkolla.
Unohti nähdä ja kuulla.
Unohti elää.
Onnellista matkaa sinulle,
pieni,
jolla on laukussa aapinen
ja rypistynyt kiiltokuvaenkeli.
Onnellista matkaa sinulle, poikani,
joka nyt mietit sitä eilistä matsia
ja saapastat sadelammikosta toiseen
rokki kantapäilläsi.
Onnellista matkaa sinulle,
musta kissa,
joka ylität tien.
( Satu Marttila)
Hei, aurinko pilkistää. Ainakin nyt.
Toivotaan valoisaa syyspäivää!
Kivaa keskiviikkoa kaikille! :)
