marraskuu
kuollut maa
menetetty toive
näin luullaan
mutta minä hymyilen sinulle niin
että tyly asvaltti räjähtää kukkimaan
tulenpunaiset unikot versovat betonista
perhoset lehahtavat lentoon vatsassasi
niiden siivistä nousee uusi hymy
sinun kasvojesi kautta se leviää sulana kultana
koko tunnetun maailman ylle
ei sellaista valoa ole nähty koskaan
ja tämä kaikki tapahtuu marraskuussa
joka on kuolleen maan kuukausi
joka on menetetyn toiveen kuukausi
näin luullaan
(Elina Yrjölä)
Minulla on haave.
Haluaisin antaa aikaani
jollekin sellaiselle lapselle,
joka sitä kipeästi tarvitsee.
Nyt
minulla on ympärilläni
paljon lapsia päivittäin.
Aamusta iltaan.
Töissä useampi.
Ja kotona muutama.
Mikään ei tuota minulle suurempaa
iloa ja lämpöä ja onnistumisen tunnetta
kuin se
kun saan olla lasten ympäröitynä.
Läsnäoloa mitä suurimmassa määrin.
Sitä ennen kaikkea tarvitaan.
On vaan muistettava
tankata itsensä
säännöllisesti
täyteen energiaa
ja
hyviä asioita,
jotta on taas josta jakaa.
Minä haaveilen
myös siitä,
että saan vetää päälleni
treenikamppeet
ja
suunnata kulkuni kohti tanssisaleja.
Heinäkuun lopulla olin rasittanut akillesjänteeni
sellaiseen kuntoon,
että tämän syksyn hallitseva sana on ollut
lepo.
Minulla on sellainen kutina,
että nuo molemmat haaveet toteutuvat.
Ennemmin tai myöhemmin.
<3