sunnuntai 17. joulukuuta 2017

14.-17.


"Ilo on ihmisen hyvä enkeli. Sen leppeä käsi se on, joka ihmistä otsalle ja sydämelle silittää, ja sulattaa hänessä kaikki jäykkyyden ja tukalan jännityksen solmut."
                             ( Volter Kilpi)


Kolme työpäivää ja sitten on Joululoma. Reilut kaksi viikkoa. Lepo, liikunta ja lapset. Siinä lomani keskiö.

Haluaisin myös lukea kirjoja. Olen lomalukija. Pino odottaa yöpöydällä, toinen olohuoneessa.
Muutamaa kirjaa aloittelin kesän aikana, mutta en vaan päässyt vauhtiin. Eivät tempaisseet mukaan. Nyt ne on luettava, selvitettävä, onko niissä luvattua hohtoa.

Huomenna juhlitaan kuopuksen syntymäpäivää. Käyn lattaritreeneissä. Valmistelen työasioita, kirjoittelen kortteja ja toivon muutaman lisätunnin vuorokauteen.

         Juuri nyt tunnen olevani  ikiliikkuja.


keskiviikko 13. joulukuuta 2017

13.


Vastoinkäymiset
ovat luoneet tilaa
kiitollisuudelle.

Elämä on opettanut 
nöyryyttä.

Tässä hetkessä
kaikki on hyvin.

Heti, kun astut ulos tästä hetkestä,
niin mikään ei ole hyvin.

(Tommy Hellsten)

tiistai 12. joulukuuta 2017

12.


Tämä hetki on hyvä,
kuten kaikki muutkin hetket,
jos vain tiedämme,
miten ne käytämme.

( Ralph Waldo Emerson)

maanantai 11. joulukuuta 2017

11.

 
Ettei sinua koskettaisi
murhe
eikä toisten ihmisten
kohtalo,
sitä en sinulle toivo.
Niin ajattelemattomasti ei saa toivoa.
 
Ei, minä toivon,
että jokin yhä uudestaan
koskettaisi sinua,
jokin jota en pysty kuvailemaan.
 
Sen nimi on "armo".
Armo on vanha sana,
mutta sille joka on saanut sitä kokea
se on kuin aamunsarastus.
 
Sitä ei voi tahtoa
eikä pakottaa,
mutta kun se koskettaa sinua,
silloin tiedät: se on hyvä.
 
(Jörg Zink: Mitä sinulle toivoisin)
 
 


 


 


sunnuntai 10. joulukuuta 2017

10.

 
 
Olen luvannut itselleni
 
hiljaisuutta
rauhoittumista
lepoa.
 
Näitä kaikkia. Enemmän.
Ja enemmän.
 
Minulla on taipumus olla monessa mukana.
 
Tajusin juuri tässä yhtenä päivänä,
että isäni
on ihan samanlainen.
Edelleen vauhti päällä.
 
Omena
ei todellakaan ole pudonnut kauas.
 
 
 
<3

 
 

lauantai 9. joulukuuta 2017

9.


Tällä viikolla kävin seitsemän kuukauden tauon jälkeen jumpassa. Oli kuin kotiin olisi palannut.

Kehon muisti on aika uskomaton.
Kun astuin jumppasalille tunsin siinä jo pelkästään kävellessä koko kehoni ääriviivat. Tunsin selvän eron miltä kehossa tuntui nyt ja miltä tuntui yli puoli vuotta sitten.

Kroppa tuntui kevyeltä. Hengittäminenkin tuntui erilaiselta kuin silloin.

Olin ties miten kauan kantanut kohdussani isoa jytikkää. Halkaisijalta noin 18 cm kokoista kasvainta.



Elokuussa vuosi sitten ihmettelin kun jumpassa vatsalla maatessa alavatsassa tuntui painetta ja siltä kuin siellä olisi pallo.

Kannoin tuota mönttiä ja koko asiaa mielessäni ja mukanani kolmisen kuukautta kunnes menin lääkärille.

Siitä alkoi sellainen rumba, jossa joka käänteessä tapahtui asioita, jotka olisi pitänyt osata itse tunnistaa, kohdata ja reagoida toisin. Avata suunsa, kysyä.



Monen ikävän yllätyksen jälkeen, heinäkuun lopulla se leikattiin pois. Koko kohtu, kasvain mukanaan.

Iso leikkaus. Iso muutos. Helpotus. Elämä jatkuu.



perjantai 8. joulukuuta 2017

8.



Kun elämä horjahtaa 
ja 
täytyy tasapainoilla
koko arjen, koko elämisen, kanssa
kaiken näkee yhtäkkiä selkeänä ja kirkkaana.

Eteen piirtyy ne asiat,
joilla oikeasti on itselle
merkitystä.
Jotkut asiat unohtaa.
Jotkut unohtuu.

 Haluaa keskittyä oleelliseen.

Ei niin että elämä muuttuisi
yhdeksi sulavaksi
lipumiseksi elämän tilanteista tilanteisiin,
provosoitumatta, tuskastumatta,
hikeentymättä.

Mutta kuitenkin niin,
että kaksi kertaa miettii,
mikä täällä on merkityksellistä
Ja
mihin energiansa suuntaa.