lauantai 31. elokuuta 2013

Talosta syksyn tunnistaa!

 
Minussa asuu jo
muuttolintujen levottomuus.
Polut vettyvät.
Mieleni täyttää huoli:
Miten nyt osaan astella kadulla
kun olen kolme kuukautta
 kulkenut
ympärillä pitkä heinä
ja
pienten perhosten
 pilvi? 
 
(Eeva Kilpi)
 
 
Pieni punaruudullinen
talo
valmistui eilen.
Selvä merkki alkavasta syksystä. 
Kaksi myyjäispäivämäärääkin
olisi jo tiedossa.
17.11 ja 1.12.
Ensimmäiset ovat asukaspuistossa
ja
toiset
adventtisunnuntaina
tunnelmallisesti
naapurin verannalla
jouluvalojen hämyssä.
 
 
Talojen lisäksi suunnitteilla on
ainakin lumiukkoja,
mutta jotain uuttakin olisi mukava
kehitellä.
 
Tuossa yläkuvassa
on juuri tekeillä oleva
automatto
kuopuksen nimpparilahjaksi.
 
 
Tällaista täällä tällä viikolla.
Ensi viikolla
alkavat taas lattari-kuviot.
Kiva kuulla mitä
tulevaan tanssivuoteen
on suunnitteilla
ja
millainen ryhmä meitä
 tänä vuonna on.
 
Minä lähden nyt lasten nukutushommiin
ja
sitten aion tehdä pitkät venyttelyt
telkkarin edessä.
Kirjoitan sen tähän,
etten vaan yritä luistaa venyttelystä.
Paras taktiikka on
saman tien soljua lattialle.
Jos nimittäin laskee kankkunsa ensin sohvalle,
ei sieltä pääse enää ylös...
 
 
Lempeää lauantai-iltaa
 sinulle!
 
 
Ilo tulee itsensä
hyväksymisestä.
Etsi täydellistä hyväksymistä,
älä
täydellistä elämää.
 
(tuntematon)

keskiviikko 28. elokuuta 2013

Toimii!

 
 
Aarrekartta tai fengshui
tai joku.
Toimii.
 
*kiitos kiitos kiitos*
 
 Siis oikeasti.
Sen jälkeen kun tein
aarrekartan
kodin järjestykseen liittyvin kuvin,
on alkanut tapahtua.
Minuun on tullut vauhtia
rempsallaan olleiden kasojen
 ja röykkiöiden suhteen.
 
Se vaan käy niin,
että jostain kummasta saan
inspiksen
tarttua sellaisiin hommiin,
joita yleensä välttelen viimeiseen asti
keksien yhtä sun toista sijaistointa.
 
 
Lastenhuoneiden
vaihtoprojekti on edennyt
nyt siihen pisteeseen,
että
lähinnä varastona
toiminut kolmas lastenhuoneemme,
joka on odottanut kuopusta leikkeihin,
on viimein raivattu.
 
*iso ruksi seinään
ja papukaijamerkki päälle*
 
Nyt kaikilla lapsilla on huoneensa.
Enää puuttuu sinne ja tänne
maalia pintaan
ja jotain ompelujuttuja.
 
 
No,
Kalenterini takakansi odottaa edelleen
omaa aarrekarttaansa.
Kuvia olen kyllä kerännyt valmiiksi.
 
Se taitaakin olla se haastavin alue...
 
Kymmenen kilon aarrekartta-projekti.....
 
 
 
 
 En sano mitään sen enempää,
kun olen luvannut olla puhumatta
 tietyistä aiheista liikaa.
Kuvat puhukoot puolestaan.
Ja kertokoot seuraavan
 aarrekartta-aluevaltauksen.
 
 
En malta odottaa
tuloksia.
 
Nyt mennään asenteella
 
-1-
*hetki kun vaikeus muuntuu haasteeksi*
-2-
*haasta itsesi*
-3-
*näe metsä puilta*
 
 
 
 
 
Energistä viikkoa sinulle!
 
Usko unelmiisi.
 


torstai 22. elokuuta 2013

Inspiroituminen


 
Inspiroiduin tänään
 erään bloggarin postauksen
sanasta
kiitollisuus.
 
Mitä se oikeastaan on?
Olla kiitollinen.
Kun on kiitollinen.
Kun ei ole kiitollinen.
Miksi ei ole.
Tai miksi on.
 
Voiko kiitollisuutta oppia.
Oppia olemaan kiitollinen.
 
Onko omassa elämässä olemassa
 sittenkin enemmän syytä
kiitollisuuteen
kuin äkkiseltään ajattelisi.
 
Luulisin,
että on.
 
Olla kiitollinen siitä,
mitä jo on.
Huolimatta siitä mitä itsellä ei ole.
 
Oleellista on juuri se
mitä minulla on juuri nyt
ja juuri siitä olla kiitollinen.
Kun minulla ei ole muuta kuin
juuri tämä hetki.
 
Pitämällä niin sanottua
kiitollisuus-päiväkirjaa esimerkiksi
iltaisin päivän päätteeksi
sanotaan
myönteisyyden lisääntyvän elämään.
Oman elämän arki ja asiat
saavat oikeat mittasuhteet
kun niitä tarkastelee
säännöllisesti.
 
Asettaen konkreettisesti
oman elämänsä arjen
paperille
silmiensä eteen
voi saada perspektiiviä
itseensä
ja elämäänsä.
 
 Vaikka kuinka pohtisi usein
omaa elämäänsä
ja
olisi kiitollinen,
niin tuskin
tuollaisen kiitollisuus-listan
tekeminen
koskaan olisi haitaksi.
 
Kiitollisuus ei taida kuitenkaan olla
ihan helppo laji.
Toinen saattaa nähdä monia syitä
toisen olla kiitollinen,
mutta tuo toinen ei ehkä näe niitä.
Ei näe metsää puilta.

Vanhat kaunat,
joita kantaa mukanaan repussaan,
oli niihin syytä tai ei,
eivät ainakaan lisää
myönteisyyden ilmapiiriä elämään.
 
Kiitollisuuden tunnettahan
voisi opetella herättelemään
itsessään.
Kuulostella
missä kohdassa päivää voin sanoa
kiitos.
Mille asialle tai kenelle.
Jos en ääneen
 niin vaikka sitten omassa mielessä.
 
Ja yksi aika tärkeä asia!!!
Milloin voin sanoa
 
i t s e l l e n i
 
*kiitos*
 
Todennäköisesti useammin kuin teemme.
 
 
Itseasiassa kiitollisuuden tunne
on
ihan oikeasti
ihmisen terveydelle
erittäin
myönteinen asia.
 
Onhan elimistölle ja mielelle
eri olla
kiitollinen
kuin
esimerkiksi katkera.
 
Kiitos vaan JOnna
tästä inspiroitumisesta! ;)
 
<3


sunnuntai 18. elokuuta 2013

Vaaleanpunaisia unelmia!?!

 
 
Syvä on elämän syksy
korkea kolea taivas
täynnä tähden pilkkehiä
pilven piirtoja enemmän
usvainen meren ulappa.
 
Syvempi sydämen syksy
lakastuvan sielun laulu
hallan tiellä harmajalla
yksinäisen yön sylissä.
 
(tuntematon)
 
 
Tänään sain ehkä kiinni
ajatuksen päästä,
josta jollain tavalla
 voisin yrittää hamuta kiinni.
En tosin ole vielä varma
kannattaako ajatusta edes teoriassa
kehittää.
Mutta oivalsinpa nyt kuitenkin
jotain aika oleellista
omaa työelämääni ajatellen.
 
Aion nyt makustella oivallustani
ja
ihan oikeasti ottaa asiasta
sen verran heti huomenna selvää,
että heti ensalkuun
tietäisin
 kannattaako suunnitelmaani lähteä viemään
eteenpäin.
 
 
Joskus todella taitaa olla niin,
että kun etsii, etsii ja etsii,
niin lopulta vastaus
onkin kaiken aikaa ollut
ihan siinä omien silmien edessä.
Niin minusta juuri nyt tuntuu.
 
 
Nämä vaaleanpunaiset kuvat
 ovat muuten
siskoni kotoa.
Kännykällä napsittuja. 
Siinä on muuten ihminen,
joka rakastaa
vaaleanpunaista.
Jopa wc-pönttönsä kansi
on pinkki.
Ja papru kans. ;)
 
 
 
 
 
 
Luulen muuten,
että olen
oppinut jotain
luottamisesta.
 
Kun olen antanut luvan
itselleni
luottaa,
että asiat kyllä aikanaan
tavalla tai toisella järjestyvät,
niin silloin niin on käynytkin.
 
Oli kyseessä
pieni tai isompi elämän asia.
 
On itseasiassa aika hauskaa
antaa luottamuksen viedä.
Ei niin että
tuudittautuisi johonkin
periksiantamisen tilaan
vaan sellaiseen
että ei itse tarvitse kaiken aikaa
jäkittää
ja olla tietoinen joka ikisestä
asian käänteestä.
 
Antaa vähän liekaa
asioille
ja höllätä
kontrolloimisen tarvetta.
 
 
 Tässä siis taidan juuri itselleni puhua
ja saada itseni uskomaan,
että mielessäni olevat asiat
töiden suhteen
kyllä järjestyvät
ajallaan
juuri niin kuin kuuluukin.
 
 
 Kohtalomme ei ole se,
mitä me koemme,
vaan se,
miten me sen koemme.
 
( Maria von Ebner-Eschenbach)
 
 
 

perjantai 16. elokuuta 2013

Pese, viikkaa, pinoa, kaappiin!

 
Tänään
jatkoimme aarrekarttailua.
Eri alueita,
joista haaveilla,
riittääkin monelle kalenterini sivulle.
 
´
Kannessa
on mukava tunnelmakollaasi.
Ja nyt kannen sisäosassa
loistaa
kodin järjestykseen
viittavia kuvia.
 
 
Imuroin ja siivoan
usein (joka päivä)
ja ihan mielelläni,
mutta kaapit ja laatikot
ovat heikko kohtani.
Yhä uudestaan niitä järjestelen
ja yhä uudestaan
ne menevät epäjärjestykseen.
 
Fengshui&aarrekartat
 
nyt näyttäkää taikanne.
Odotan jännityksellä tuloksia. ;)
 
 
Mukavia hetkiä
viikonloppuunne!
 
<3

tiistai 13. elokuuta 2013

Taas rullataan!

 
 
Syksy
 
pärähti käyntiin.
Kaksi koululaista  koulutiellä
ja yksi eskarissa.
Loppuvuoden lapseni,
vauvelini,
syliteltävä vielä ihan täysin,
hän se on se,
joka on nyt sitten jo eskarilainen.
 

 
Tanssitkin
 
pitkän kesätauon jälkeen taas alkaneet.
Eilen illalla showtanssia
ja jalat olivat puuroa kun illan hämärtyessä
pyöräilin kotiin.
Vaikka koko kesän
poljin erittäin ahkerasti,
body pumppailin
ja jumppailin,
niin tanssikunto on joku ihan muu juttu.
Se kasvaa vain tanssimalla.
Ja sitä aion tehdä. :)
 
 
Aarrekarttailu
 
jatkui viime perjantaina
pienimuotoisessa kässätapaamisessa.
Sain ensimmäisen osion valmiiksi.
Teen aarrekarttani allakkaani.
Kansi on nyt valmis.
Siihen tuli mukavia tunnelmia,
joita tulee silmäiltyä tuon tuosta.
 
Kalenterin sisäpuolelle
jatkan muilla kuvilla ja aiheilla.
 
 
Tähän viikkoon
 
kuuluu siivoilua.
Siis hyvin alkaneen raivausoperaation
jatkamista. 
Kasa siellä, toinen täällä...
 
 
 Aion
opetella tämän syksyn aikana
järjestelmälliseksi
kaappi-martaksi,
kenkä-poliisiksi eteiseen
ja
yleiseksi järjestysmieheksi
kotiimme.
 
 
 Ihania
 
järjestelmällisiä
 
alkavia syystunnelmia sinulle!
 

tiistai 6. elokuuta 2013

Mitä toivot, sen saat !?!


 
*Kiitos vaan naapurin frouvalle*
 
Perjantaina aamupäivällä
naapurin rouvan ehdotuksesta
teimme
kässäkerholaisten kanssa
aarrekartat.
Tai virittelimme sellaisia käyntiin
juttelemalla
ja leikkailemalla
kukin itselleen
mieluisia kuvia lehdistä
ja mainoksista.
Tarkoituksena siis
tehdä omat aarrekartat.
 
Täynnä sellaisia asioita,
joita elämäänsä toivoo.
Kun asia/toiveet
 on konkreettisesti aseteltu silmien eteen
alkaa alitajunta työskennellä
ja ihminen
parhaassa tapauksessa
toimia
sen mukaisesti,
niin että toivomansa asiat
alkavat toteutua
"kuin itsestään". 
 
 
 
Yksi toiveistani on se,
että saisin kaikki kaapit ja laatikot,
helposti rojuuntuvat paikat,
selviteltyä,
järjesteltyä
ja
riisuttua turhasta roinasta.
 
 
*Hokkus pokkus*
 
Ja mitä tapahtui perjantaina
iltapäivällä.
Minä aloitin portaiden alla olevan
pikku varastohuoneen
siivoamisen.
Tilan,
josta ei enää löydä mitään.
Tai siis nyt löytää,
mutta ei tätä viikonloppua ennen.
 
 
Lähti impulssi
varaston siivoamiseen
ihan mistä kukin haluaa ajatella,
niin olen todella
 
h a p p y
 
että sain tuon urakan tehtyä.
Viisi-kuusi tuntia siihen meni.
Ja olo on niin kevyt.
 
Se on se fengshui...;)
 
 
Lauantaina sain maalattua
pojan huoneeseen siirretyn ison
Ikean ruskean lipaston
 
vaaleansiniseksi.
 

Kun tuo aarrekartta
näyttäisi toimivan noin hyvin,
niin taidanpa huomenna keräillä lehdistä
kivoja jumppatrikoiden kuvia.
Sellaisia,
joissa sääret
näyttävät
juuri sopivan lihaksikkailta,
mutta ah
niin sutjakoilta
ja linjakkailta.
 

 
 
 
 
Iloista mieltä viikkoonne
ja
hyviä toiveita omiin karttoihinne!
 
<3


torstai 1. elokuuta 2013

Katse taakse. Askel eteen. Hep!

 
 
En tiedä mitä odotan syksyltä.
Tai koko tulevalta vuodelta.
 
 
Ajattelen muuten aina näin elokuussa
juuri nyt
niin sanotusti
uuden vuoden pyörähtäneen käyntiin.
Minun vuoteni on
elokuusta-elokuuhun.
 
Tammikuussa
 edessä on uusi puhdas kalenteri
ja
uuden vuoden vuosiluku,
mutta vuosihan
on jo silloin käynnissä
ja kesken.
 
Elokuussa lähdetään liikkeelle.
Koulut ja
harrastukset
tietysti vaikuttavat asiaan. 
 
 
Pari viime vuotta ovat olleet
täynnä
omia henkilökohtaisia myllerryksiäni.
Kaivattuja sellaisia.
Vaikka vasta jälkikäteen,
jo prosessin ollessa käynnissä,
tajusin
juuri kaikkea sitä kaivanneeni,
vaikken varsinaisesti ollut osannut tunnistaa
tuota kaipausta.
 
Nyt olen aivojumppa-vuosien
jälkeen
mieli ihan uudellalailla
levollisena.
Vastaan tulee se mitä on tullakseen.
 
Mielessäni on useampia ajatuksia siitä
minnepäin lähden kulkemaan,
mutta
olen vasta siinä risteyksessä
juuri nyt.
 
 
Jos ihminen miettii joskus
elämänsä
ratkaisujen kohtia,
niin jälkikäteen kauempaa
vuosien kuluttua
osaa jotenkin nähdä nuo
ratkaisujen paikat ja hetket
ihan uudessa valossa
ja selvemmin.
 
Näkee itsensä juuri siinä edessään
ja muistaa
 mitä silloin ajatteli ja suunnitteli.
Kuulee melkein miltä
silloinen paikka kuulosti
ja mitä ympärillä  tapahtui.
Tunnelmat jäävät elämään.
Aikamatkustamista itseenä siis
parhaimmillaan.
 
 
Ja ne ratkaisujen hetket
eivät ole aina silloin
kun itse niin kuvittelee.
Myöhemmin saattaa tajuta,
että hyvänen aika,
se se hetki
silloin lukion käytävällä
olikin SE hetki,
jolloin tajusin jotakin
tai tein mielessäni jonkin
isomman päätöksen,
joka jäi mieleen
ja jonka mukaan
tai jota kohti lähdin
hiljakseen kulkemaan,
vaikka en välttämättä tajunnutkaan
vielä silloin asian merkitystä
tai merkityksellisyyttä.

 
Ja se ratkaisun hetkestä
liikkeelle lähtevä
impulssi
saattaa ilmetä/näkyä
konkreettisena tapahtumana
vasta vuosien kuluttua.
Sitä kohti on menty,
mutta ehkä monien monien
polkujen kautta.
 
Taaksepäin katsomalla oppii
oikeastaan
aika paljon
nykyhetken itsestään.
 
 
"Vanhojen" blogissani
jo nähtyjen kukkakuvien myötä
 
toivottelen kaikille
hyvää viikonloppua
ja
elokuun alkua!
 
*Ruusu sinulle*
 


Verhot

 
 
Keittiössä
oli vielä vuosi sitten syksyllä
nämä valkoiset
 lakanoista ommellut verhot.
 
Ennen joulua pesin ne
ja
yhtäkkiä
ihan vahingossa
tykästyin
verhottomiin ikkunoihin.
 
 
Verhottomana keittiömme
porskuttelikin
koko kevään.
En kaivannut niitä,
kunnes muutama viikko sitten
sain päähänpiston
bambu-verhoista.
 
 
Ja löysin sellaiset.
Puoleen hintaan.
 
Pidän 
kontrastista,
jonka uudet verhot tuovat
valkoiseen tilaan.
 
Muutamat lähisukulais-ihmiset
taitavat olla toista mieltä.
Yksi kommentoi,
toinen vaikeni.
 
 
Huomaan
pienen näpertely-poikasen
nostavan päätään.
Intona
suunnittelen
maalausprojekteja.
Keskeneräisiä
ja uusiakin.
 
Katse käy tuon tuosta
olkkarin sohvapöydän alle,
josta puuttuu matto.
Edellisen purin
ja
tulevan matonkuteet
odottavat lähtövalmiina
koukkua.
 
Ja kaikenlaista muutakin olisi.
Jotta pääsen maaulausurakoimaan,
luulen että teen
(siis JOUDUN tekemään sanoo mies)
muutaman romuvaraston siivouksen.
No, maalipurkin hakeminen kaupasta
inspiroi hyvin äkkiä
romuvarastojen selvittely-projektin kimppuun.
 
Oliskohan lipaston väri...
lemmikki vai cumulus....
 
Iloa viikkoosi!