perjantai 29. kesäkuuta 2012

Fengshuin vuoro kurkistaa makuuhuoneeseen!


Makuuhuone on tila,
joka tukee sisimpääsi.
Kun eteinen on symbolisesti
käyntikorttisi maailmalle,
niin makuuhuone on sitä
omaan itseesi.

Se on huone,
joka on pyhitetty levolle
ja rauhoittumiselle,
joten televisiot ja muut elektroniikat
olisi hyvä jättää sieltä pois.

Sinne ei myöskään suositella
tuotavan kasveja,
töitä,
minkäänlaisia alttareita,
valokuvia,
(paitsi ehkä oma hääkuva),
eikä
kristallikruunua.

Lampuksi kattoon
suositellaan vanhaa kunnon
 plafondi-typpistä
ratkaisua. ;)



Kaikilla esineillä on energiansa,
joten tarkastathan,
että
sänkysi vierellä on
vain esineitä,
joita rakastat.

Katso,
että lehti tai kirjapino yöpöydällä
ei muistuta sinua
olemassaolollaan-
Voi, nuokin pitäisi lukea!

Muutenkin on hyvä muistaa,
että taulujen kuvat
ja niiden tunnelmat
vaikuttavat meihin
enemmän kuin luulemme.


Sängystä tulisi olla näköyhteys
 ovelle ja ikkunaan.
Jalat eivät saisi osoittaa
nukuttaessa suoraan ovea kohti,
muutoin ovi olisi aina suljettava
nukkumaan käytäessä.

Parivuoteen suositellaan
olevan niin,
että kummallekin puolelle jää
yhtä paljon liikkumatilaa,
jotta parisuhde olisi tasa-arvoinen.

Ja samanlaiset yöpöydät!;)


 


Peilejä ei olisi hyvä olla esillä.
Sängyn heijastava peili
toivottaa fengshuin mukaan
kolmatta osapuolta
tervetulleeksi
parisuhteeseen!

Vuodelaatikot sängyn alla
saisivat sisältää vain lakanoita/pyyhkeitä
tms tekstiilejä.
Mielellään sängyn alla ei
 säilytetä mitään.

Pään yläpuolella ei
saisi olla hyllyjä, peilejä
tai muuta häiritsevää,
joka saattaa vaikuttaa epäsuotuisasti
unen laatuun.

Pahinta unelle on,
sängyn vieressä molemmin puolin
olevat kirjahyllyt.
Tai kirjahyllyt makuuhuoneessa ylipäätään.

Makuuhuone saisi olla
siis aikalailla

pelkistetty tila,
jossa mieli lepää

ilman rauhattomuutta aiheuttavia
esineitä ja asioita.



Kauniita unia! :)



6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Oi ei, meidän makkarin fengsuit on ihan pyllyllään; seinillä on miltein pelkästään valokuvia, koivet osoittavat ovelle (jossa ei ole ovea laisinkaan), kaapeissa on peiliovet, vuoteen alunen on tuskastuttavan täynnä (tosiaankin kaikkea muuta kuin vuodevaatteita, yms), tv ja tietokone on AIKA hallitsevat (kiitos isännän...), sängyn molemmilla puolilla on suurinpiirtein yhtä vähän tilaa, mutta "yöpöytinä" toimivat kaapit, joihin on ängetty kirjoja - no on meillä sentään plafondi katossa!!!


Hyvää viikonloppua!

Hanna(-Maija)

Nonna kirjoitti...

Täytynee tilata roskalava pihaan, että feng ja shui mahtuisivat makuuhuoneeseen. Huokaus...

Mirka kirjoitti...

Sama juttu, ihan menee meillä nyt päin sanonko mitä... ;)

Peilikaapistot vanhan omistajan jäljiltä, katossa roikkuva lamppu (muttei kristallia kuitenkaan), enimmäkseen sekaisin olevat yöpöydät.

kamomilla kirjoitti...

Hanna(-Maija)- Ehkä plafondi antaa jotain anteeksi! ;)
Nyt vaan luovutte vaikka ensalkuun yhdestä fengshuin "kammotuksesta" makkarissa ja katsotte, tapahtuko jotain positiivista.

Se verran tehokas tämä fengshui taitaa olla, että muutoksia täytyy tehdä rauhallisessa tahdissa. Muutamalla kaverilla on tullut fyysisiä oireita kun ovat laittaneet kertarytinällä liian paljon tuulemaan. ;)
Ja toisaalta positiivista on myös tapahtunut fengshuin avulla. Sellaista jonka voisi kuvitella johtuvan tehdyistä pienistä muutoksista kodissa.

Hyvää viikonloppua sinullekin!
Ja nurkat tuulemaan. ;)

kamomilla kirjoitti...

Nonna, se on auttamatta tilattava se roskalava!
Itsekin olen tänään illalla siivouspuuskan saaneena, kantanut kassitolkulla tavaraa ulos talosta. ;)
Ja sellaista, jota olen säilönyt "pahan päivän" varalle. ;)

kamomilla kirjoitti...

Mirka, se on kuule otettava vaan ne peiliovet pois ja ryhdyttävä virittämään jonkin sortin verhovaijeri-viritelmää tilalle.

Ja jos mies laittaa hanttiin, niin kysy - kumman otat, kaapit verhoilla vai jonkun jampan sinne peiliovien taakse piiloilemaan!?! ;)