Katse napaan!

No mitäs sitten

kun on

tuumattu koteja

fengshuin silmin ja

pohdittu sitä

 millaisessa

tunnelmassa

 pääsääntöisesti elää.

Looginen siirto on

siirtää katsetta vieläkin

lähemmäs.

Eli omaan itseen.

Ilman sen

syvemmälle menemättä,

ilman raskasta,

helposti

negatiivisen sävyn

leimaamaa osoittelua

 tai alleviivaamista. 

Vaan katsomista itseen

vähän kuin kauempaa,

objektiivisesti ja niin rehellisesti

kuin mahdollista.

Minkälaisen mielikuvan minä

annan ympäristölle

itsestäni?

Vastaako se mielikuva

todella sitä mitä

oikeasti olen.

Haluanko olla sellainen?

Minkälaisista ajatuksista

itseni yllätän?

Saanko itseni  kiinni

sellaisista ajatuksista kuin,

että

*kyllä minä, mutta ne muut..*

Olenko mieleni syövereissä

ensimmäiseksi

arvostelemassa

kuin ymmärtämässä?

Minkä verran arvostelu

ylipäänsä

saa jalan sijaa elämässäni?

Voisinko joskus niellä ylpeyteni

ja ns. antaa periksi,

enkä yllytä kinaan

vain saadakseni viimeisen sanan?

Voisinko harkita

läheiselle

positiivisen palautteen antamista?

Jostain sellaisesta asiasta,

joka saattaa tuntua arkiselta

ja "turhalta".

Eikö itsestäkin

olisi kiva kuulla kumppanin

yllättäen sanovan:

*Oli muuten tosi kiva eilen

kun sanoit/ teit....yms



Ja hei,

kiva kun käytte täällä

blogissani

kurkkimassa!

Te ihan kaikki.

Kommentinkin saa jättää

jos siltä tuntuu.

En varmasti pure! ;)