Kaukana täältä kerran

 

Seitsemän jälkeen aamulla

aurinko nousi.

 

Kävelimme pojan kanssa

aamun sarastuksessa

kahdeksaksi

aamupalaostoksille

läheiselle kaupalle.

 

Kaikkialla on hiljaista.

Ilma on paksu

ja

sakea lämmöstä.

Silti aina tuulee.

 

Palmut huojuvat

ja

meri siintää edessä valtavana.

 

Isolla saarella.

Keskellä Karibian merta.

Kylmät väreet joka aamu

pelkästä ajatuksesta.

Keskellä "ei mitään".

 

 

 

 

Nyt kun kuulen Enrique Iglesiasta

tai

Justin Bieberin

"Sorryn"

 radiosta,

palaan välittömästi tuonne takaisin.

 

 

Kymmenen päivän aikana

veivasin

paikallisella

salilla

muun muassa

salsaa ja reggaetonia

joka päivä

tunnista kahteen.

 

Ja ihan heti aamuvarhaisesta.

 

Se sopi päivärytmiin.

 

Nyt täällä pakkasen ja lumen keskellä

tuntuu ihan hassulta

ajatus,

että

olin jo

puoli yhdeksältä aamulla tanssimassa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Letkeää elämää.

Todellakin.

Värejä.

Ei minnekään kiire.

Askel tottui pian paikalliseen rytmiin.

 

 

Mutta hyvinpä tottui

askel uuteen

rytmiinsä

kotiin palatessakin.

 

Täällä alkoi uudet kuviot

työn saralla.

 

Niistä sitten toiste.

 

<3