Seitsemän jälkeen aamulla
aurinko nousi.
Kävelimme pojan kanssa
aamun sarastuksessa
kahdeksaksi
aamupalaostoksille
läheiselle kaupalle.
Kaikkialla on hiljaista.
Ilma on paksu
ja
sakea lämmöstä.
Silti aina tuulee.
Palmut huojuvat
ja
meri siintää edessä valtavana.
Isolla saarella.
Keskellä Karibian merta.
Kylmät väreet joka aamu
pelkästä ajatuksesta.
Keskellä "ei mitään".
Nyt kun kuulen Enrique Iglesiasta
tai
Justin Bieberin
"Sorryn"
radiosta,
palaan välittömästi tuonne takaisin.
Kymmenen päivän aikana
veivasin
paikallisella
salilla
muun muassa
salsaa ja reggaetonia
joka päivä
tunnista kahteen.
Ja ihan heti aamuvarhaisesta.
Se sopi päivärytmiin.
Nyt täällä pakkasen ja lumen keskellä
tuntuu ihan hassulta
ajatus,
että
olin jo
puoli yhdeksältä aamulla tanssimassa.
Letkeää elämää.
Todellakin.
Värejä.
Ei minnekään kiire.
Askel tottui pian paikalliseen rytmiin.
Mutta hyvinpä tottui
askel uuteen
rytmiinsä
kotiin palatessakin.
Täällä alkoi uudet kuviot
työn saralla.
Niistä sitten toiste.
<3
