torstai 21. heinäkuuta 2011

Heinäkuun herkkuvinkki


Minun piti laittaa jo edelliseen postaukseen tämä mutakakun resepti, jota tarjosin tiistaina kesävieraille. Tämän helpommaksi ei leipominen voi mennä. Helppoa, nopeaa ja herkullista. Suosittelen!

Mutakakku

4 munaa
2 dl sokeria ( jopa intiaanisokerikin käy)
2 1/2 dl jauhoja
2 tl leivinjauhetta
200g voita/margariinia
1 kokonainen levy (200g) taloussuklaata

1. Sekoita jauhot ja leivinjauhe
2. Sulata rasva ja paloiteltu suklaa kattilassa
3.Vatkaa munat ja sokeri kunnon vaahdoksi
4. Lisää jauhot sekä voi-suklaaseos muna-sokerivaahtoon
5. Kaada taikina vuokaan

Olen itse käyttänyt irtopohjavuokaa, jonka olen vuorannut leivinpaperilla. Silloin kakun voi helposti siirtää vuoasta pois.

6. Laita kakku 200 asteiseen uuniin noin keskitasolle tai hiukan alemmalle uunista riippuen. Anna paistua n 18 minuuttia, ei mielellään muutamaa minuuttia enempää.

Kakun kuuluu höllyä kun nostat sen uunista pois. Sitä ei siis paisteta kuin kuivakakkua.

7. Laita jäähtynyt kakku tiivistymään jääkappiin useammaksi tunniksi, mieluiten yön yli. Parasta tajoiltavaksi seuraavana päivänä.

Ja oitis herkuttelemaan! Ai niin, tarjoa mutakakun kanssa jäätelöä/kermavaahtoa sekä marjoja tai raikasta marjasurvosta.

1 kommentti:

EtsiResepti kirjoitti...

Blogissasi näyttää olevan hyviä reseptejä - mitä jos liittäisit sen meidän Etsiresepti.fi sivustoon, jotta voisimme linkittää siihen?

Etsiresepti on hakukone, joka kokoaa Suomen parhaat ruokasivut ja blogit internetistä. Monet ovat jo ilmoittautuneet tänne ja hyötyvät siitä, että annamme heille huomattavasti enemmän liikennettä.

Liittyäksesi ilmaiseksi Etsireseptiin, klikkaa vain tästä: http://www.etsiresepti.fi/mene-mukaan-ruokablogien-kärkeen


Ystävällisin terveisin,
Etsiresepti.fi