sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Yksi palanen minua




Minä olen
 kultasepän tytär.
Ja olen 14 ja puoli vuotta
käyttänyt
mieheltäni saamia
helmikorviksia.
Ne ovat aina korvissani
 ja
ovat käyneet läpi kaiken
minkä minäkin.
Aivan kaiken.
Paitsi saunan.
 
Nuorena käytin
paljon isäni tekemiä
korviksia
ja joskus aikuisenakin
olen saanut ihania
koruja,
mutta
jostain ihmeellisestä syystä
minä pidän niitä
yksiä ja samoja
 "kaupan" helmiä.
 
Suutarin lapsella
 ei ole kenkiä-lausahdus
pätee hyvin minuun.
Ei niin etten olisi
saanut tai voinut
hankkia korviksia
tai muita koruja,
mutta kun en vaan tunne oloani
kotoisaksi
korujen
koristamana.
 
Ihailen kyllä muilla.


 
Ja sitten toinen outous minusta.
En omista
kunnollisia
laukkuja,
joita käsittääkseni usein
naisilla on monia.
No, ei minulla.
 
Olen vannoutunut kassialma.
Painelen kesät talvet
wash&go-tyylisillä
puuvillakasseilla
ja pussukoilla.
Nyt olallani keikkuu
kesäinen korikassi
ja ai että kun tykkään.
 
 
 
 
Ja ihanan tunnelman pariin
tästä
avautumisesta. ;)
 
 
 Yön pisaroita keräämme
kuin tähtiä
sydänten syliin.
Polut ovat mutkaiset,
tähdet kaukana,
mutta me löydämme ne,
poimimme talteen
 ilon murutkin.
Suojaamme valon aavistukset.
Ja vaikka maa on musta,
kiitämme kirkkaudesta.

(P. Perkiö)


4 kommenttia:

Eevi kirjoitti...

Ihana postaus. :-)

Nonna kirjoitti...

Mä olen kans samanlainen kassialma, jolta ei merkkilaukkuja löydy!

kamomilla kirjoitti...

Eevi, kiitos. ;)

Nonna, ihanaa, että on joku toinenkin.;)

Tuula kirjoitti...

Mulla oli ennen lapsia paljon koruja ja tykkäsin niistä. Kun ensimmäinen tahmatassu syntyi, korut jäivät naftaliiniin. Nyt olen niitä yrittänyt kaivaa esiin pikku hiljaa, mutta enää en juurikaan tykkää muista kuin kaulakoruista - muut tuntuvat olevan tiellä.

Ja kassialma minäkin olen. Kangaskassit ja pussukat vaan ovat niin kätsyjä ja kivoja :)