keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Varsinainen Sunshine!

 

* Here comes the Sun*
 
KELTAINEN
 
on väri,
 joka liitetään lämpöön, positiivisuuteen,
sekä onnellisuuteen,
mutta myös kateuteen,
 mustasukkaisuuteen sekä
petollisuuteen.
Se on väri,
jonka ihmissilmä
 ensimmäisenä havaitsee.

Se antaa voimaa, ehkäisee väsymystä
ja masennusta,
kohottaa itsetuntoa
sekä tehoaa jopa erilaisiin pelkotiloihin.

Unessa keltaisen sanotaan merkitsevän
jonkin uuden alkua, uuden oppimista
ja sisäistä kepeyttä.

Keltaisiin pukeutuva
saattaa olla aktiivinen
ja uusia haasteita etsivä.

Keltaisten kukkien
talon edustalla kerrotaan auttavan talon myynnissä.

 
 
Tänään on minun
sininen päiväni.
Se aika kuukaudesta,
kun mieli on maassa 
ja apea.
 
Tuumaan,
siitäkin huolimatta
 että tiedän
teidän muutamien,
 isäni
 ja useamman
ihanan nais-ihmisen
käyvän täällä,
silti vaikka
 tämä tila on sellainen,
jossa voin rauhassa itsekseni
tunnelmoida ja
fiilistellä,
siltikin ihmettelen juuri
nyt saakohan täältä
kukaan yhtään mitään
itselleen.
Minä kyllä saan itse,
vaikka siitä,
 että tiedän ilahduttavani jotakin, 
vaikka vain yhtä ihmistä.
Se riittää.
 
Olen dramaattinen ihminen
ja rakastan
erilaisia tunteita
ja tunnelmia.
Tämä on nyt
yksi sellainen.
 
Ja kaiken kukkuraksi
 se himskatin vaaka junnaa paikallaan
vaikka meitsi veivaa kahvakuulaa
ja sheikkaa minkä kerkii...
 
 
Hiljaisimmat hetkemme
ovat suurimpia
kokemuksiamme.
 
( Friedrich Nietzsche,1844-1900)
 Tämän tunnustuksen sain
Kiitos! <3
 
Lähetän sen
ihan kaikille,
jotka haluavat sen napata kiinni!
Olkaa hyvät.:)
 
 
Tästä tulee hyvä päivä. ;)
 
TERKKUJA!

5 kommenttia:

Nonna kirjoitti...

Laitapas nyt pieniä keltaisia piristyksiä sinne tänne. Ehkäpä se muuttaa sinistä tunnelmaa vähän keltaisemmaksi, tai vaikkapa vihreämmäksi!

Iso halaus päivääsi! Täällä ainakin se yksi! =)

Anonyymi kirjoitti...

Täällä toinen!!!
Ei muuta kun runsaasti keltaisia raitoja siniseen mielialaan!!!

Terkuin yksi pudottaja, jolta tää viikko näyttää menevän ihan pipariksi...

Hanna(-Maija)

JOnna kirjoitti...

Mä saan täältä monenlaista. Sisustus ja värijutut on inspiroivia, runoja en muuten lukisi mutta nautin kun saan niitä täällä lukea.

Ja tietysti oon saanut blogin kautta tutustua suhun :)

Anonyymi kirjoitti...

Hei,
Kun minulla on tumma päivä, ajattelen tätä säettä Eino Leinon runosta. Pane päivät päälletyksin,
niin tulevat kuin menevät, niin paremmat kuin pahemmat, päälimmäiseksi paremmat. Luen Blogiasi säännöllisesti.
Terveisin! Oskarin Mumma,Ritva

kamomilla kirjoitti...

Nonna, Kiitos halauksesta!
Täällä tunnelmat jo kääntyneet keltaisen puolelle.
Se on aina se yksi päivä kun ihmettelen miksi mieli niin apea kunnes tajuan missä kohtaa kuukautta mennään. Miten se aina muka pääsee yllättämäänkin.;)

Hanna(-Maija),kiitos lähetyksestä, keltaista tuli perille! ;)

Minulla viikko mennyt hyvin, kunnes juuri äsken huitaisin lapsilta saamani lahjakarkkipussin auki ja loput arvaatkin. Tosin pakko sanoa, että kymmenen karkin kohdalla lopetin ja pussi on nyt kaapissa.;)

Tsemppiä sinullekin!

JOnna, eilen oli sellainen päivä, että nyt jo vähän kadun että postasin.;) Kun siis mähän bloggaan mielelläni ja intona, mutta apeus vei eilen mennessään. Kait se oli vaan "ääneen" sellaista pohtimista, että miksihän joku käy lukemassa kun välillä tuntuu, että ihan hömppää postailen.;)

Minusta on ollut tosi kiva tavata. Olisi kiva järjestää jonkin sortin blogitapaamistakin.:)

Ritva, olipa kiva yllätys kun jätit kommentin! <3 Sinua muun muassa tarkoitin kun kirjoitin niistä ihanista naisista, joiden tiedän käyvän blogiani lukemassa.
Terkkuja! Ja kiitos runon säkeestä:)