tiistai 17. joulukuuta 2013

17. & 18.

 
 
 
Lepää hiljaa pimeässä
ja kuuntele sadetta,
ohiajavien autojen huminaa,
lehtien hiljaisuutta.
 
Luovu päätöksistä,
pohdiskelusta,
ponnistuksista.
 
Maailma ikkunan takana
ympäröi
 hiljaisuutesi,
pitelee sinua lempeästi.
 
(Pam Brown)
 


6 kommenttia:

Nonna kirjoitti...

Oisko jollakin stressiä? Josko tänään helpottaisi? :)

Anonyymi kirjoitti...

Tämä runo tuo muistuman sairaalasta, hiljattaisesta silmäleikkauksesta. Makaan pimeässä huoneessa, kipu takoo kasvoissa lääkityksestä huolimatta. En näe mitään, eikä toistakaan silmää tee mieli avata, ettei vahingossa räpyttäisi samalla leikattua silmää, koska sitä kipua ei kestä. Muut aistit terästäytyvät, kun yksi on heikompi. Kuuntelen kadun ääniä, lintujen laulua ja veden lorinaa putkistoissa. Mies tulee katsomaan ja tunnen hänet jo askelista, mutta tuntoaisti on niin herkillä, että hellä taputus kädelle pitää pyytää lopettamaan. Tunnistan lääkärini miedon tuoksun, sairaalaruoan kostea haju puistattaa. Sanoissa on totta todella voimaa, kun yksi pieni runo voi tuoda näin voimallisen muiston.
Kukka

Tuula / Oman katon alla kirjoitti...

Kaunis ja lempeä runo. Kiitos.
Yritän tuudittautua siihen :)
Halaus sinulle ♥

kamomilla kirjoitti...

Nonna, ei ole stressiä, mutta kaiken aikaa hommaa kyllä, josta en ota stressiä.;)

Kukka, ihmisen mieli on mielenkiintoinen.

Valitsen aina blogiini vain sellaisia runoja/ajatuksia, jotka koskettavat tai herättävät itsessäni jotakin. Jonain hetkenä joku runo ei erityisesti kolahda, mutta toiste palatessani siihen, löydänkin siitä jotain, jota en aiemmin huomannutkaan.

Tuula, <3

JOnna kirjoitti...

Tässä runossa on sellaista lempeyttä ja pehmeyttä, jota odotan kovasti. Mä tiedän että on aika pysähtyä ja kuunnella, rauhoittua, sulkea silmät ja olla. Ihana tunnelma tässä!

kamomilla kirjoitti...

JOnna, Oon niin iloinen, jos näistä runoista joku saa hyvän mielen. Kiitos<3