perjantai 29. toukokuuta 2015

Se toimii!!!

 
 
Kun mietin,
 mitä erilaista tässä keväässä on ollut
esimerkiksi edelliseen verrattuna,
en keksi heti ihan
mitään kovin suurta eroa.
Silti
ja siitä huolimatta
en ole ollenkaan
päässyt tänne.
En kirjoittamaan,
en lukemaan.


Kirjoittelin tässä kevään aikana
postauksen,
jossa toivoin itselleni
kevääseen rauhoittumista
ja
rauhallista fiilistä elämiseen ja olemiseen.
No, se sitten toteutui
ainakin jossakin määrin.
Kässät ja blogit
ovat olleet ihan kokonaan pois mielestä.

Elämä on pyörinyt
kodin, työn
ja
tanssitreenien ympärillä.
Ja hep,
uimahallin kulmilla myös.

Olen löytänyt uuden innostuksen,
vesijuoksun.

Sekin on kait ollut joku uusi puoli
tähän "rauhoittamiseen". ;)

Jumppa-kärpäsenä en todellakaan muista,
milloin viimeksi olisin ollut näin
kauan aikaa jumppaamatta
ryhmäliikuntatunneilla.
Maaliskuusta alkaen
 olen käynyt jumpassa ehkä kaksi kertaa.

Siitä lähtien
uimahallilla
kolmesta viiteen kertaan viikko.

Ja niin nautin vedestä.
Ja saunasta uinnin jälkeen.




Minulla on tänään vapaapäivä.
Huomenna kevätjuhla.
Ja sitten olen koko kesän lomalla.
Nyt
lähden äidin kanssa hallille.
Sitten mietin opejen lahjoja.
Ruokin lapset.
Lähden treeneihin
ja
illan päätteeksi istumme
tanssikamujen kanssa
juhlistamassa
hopeamitalia.


Tie
Toukokuisesta purosta
löytyi vesi,
sen äärellä asui lempeys,
jota tulisi ikävä.

(E.G)

<3
Voi hyvin!

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mukavaa kuulla sinulta, Kamomilla. Vesijuoksu kutkuttaa minuakin. Jospa innostuisin kokeilemaan. Kiitos runosta, joka on yhtä aikaa haikea ja suloinen. Hyvää kesälomaa sinulle t. Kukka

Taru kirjoitti...

Ihana kuulla susta ja että kaikki on hyvin!
Onnellista ja aurinkoista kesää!

Ps mä odotan että pääsen vesijuoksemaan möksälle ;)

kamomilla kirjoitti...

Kukka, kokeile ihmeessä vesijuoksua, on ihanaa! Kerrohan sitten, mitä tykkäsit, jos päädyt hallille tai mökkijärveen tms.

Panttasin melkein vuoden tota runoa, odottaen toukokuuta. Nyt sitten sen myötä sain itseni vihdoin koneelle. Vielä toukokuun puolella...: )

Mukavaa viikonloppua!

kamomilla kirjoitti...

Elisa, ihan mukavaa, että tänne heti löysi lukijoita, hiljaiselon jälkeen:) Ajattelin, että ei täällä varmaan edes käy enää kukaan.
Maanantaina istun rauhassa alas ja tulen katsomaan mut sinulle ja muille kuuluu. Ensin kevätjuhlia ja synttäreitä.
Mukavaa viikonloppua!

Nonna kirjoitti...

Katsotaanpa, jos ehdittäisiin vaikka joku ilta kävelylle! Olisi aika kiva treffata pitkästä aikaa!

kamomilla kirjoitti...

Nonna, iltalenkki ois kiva! :)