Vapputervehdys kaikille!
Nyt se Toukokuu on sitten
täällä.
Viime hetken viipottajana aloittelin
tämän kuukauden juuri jäätelöä nauttien.
Ei siinä muuten mitään,
mutta kun olen "hiukkasen" keventymistavoitteestani
jäljessä ja pian seison lavalla
pienessä tunika-asussa.
Tilanne omalla kohdallanihan oikeasti on se,
että vaikka kuinka olen aina liikkunut ja rehkinyt ja
muutenkin
tehnyt yleensä kaikkea muuta kuin
istunut paikoillani,
niin
kilojen pudottaminen itselleni
tarkoittaa vain ja ainoastaan
katsomista
mitä suuhuni laitan.
Minun oikeasti pitää pudottaa kymmenen kiloa.
Missä ajassa.
Sillä ei ole väliä.
Muutama kilo
nyt kuitenkin ennen touko ja kesäkuun
tanssikisoja.
Muutama kilo onneksi sentään on
pudonnut kevään aikana.
Ja kuurilla en ole ollut.
Olen niin tottunut keveään,
kepeään oloon kropassani,
että kärsin liian painavasta olosta,
joka on ollut vakitilanteeni viimeisen
kymmenen vuoden ajan.
Entinen himotanssija kun olen.
Se sanottakoon vielä,
että nyt ei omalla kohdallani
puhuta muutamasta lähes olemattomasta
ekstrakilosta.
Olen pehmeän pullea,
tasaisesti.
Tavoitteeni,johon tähtään
ei ole lähelläkään tanssijan aikojani
enkä sitä havittelekaan enää.
Tähän samaan paasaan hiukan siitä,
millaisia esimerkkejä me naiset olemme muille
naisille ja lapsille, etenkin tyttärillemme.
Minä päätin jo kauan sitten ennen lapsia,
että jos joskus saan tytön,
en koskaan puhu vartaloni mahdollisista
"virheistä" tyttöni tai poikienikaan kuullen.
Ne asiat pidän omana tietonani tai
puhun kavereiden ja muiden kuullen.
Ja se on pitänyt.
Tällä en yritä nostaa itseäni jalustalle,
vaan asia on niin.
Oikeasti,
en ymmärrä naisten
tyytymättömyyttä itseään kohtaan.
Ja rehellisesti sanottuna naisten,
joilla ei oikeasti ole ylimääräistä.
Tyytymättömyys omaan kroppaan heijastuu
väkisin omaan oloon ihan ilmeeseen asti.
Kieliikö joskus tyytymättömyys kroppaansa
jostain muusta!?!
Tottakai suht "normaali" paino on terveysseikka,
sen kaikki tietävät,
mutta miksi muutamasta harmittomasta kilosta
pilaa elämänsä jatkuvalla
vouhkaamisella aina ja kaikkialla.
Siinä katoaa nautinto itseltä ja muilta
jos joka kahvipöydässä ainoa puheenaihe on
omat kilot
ja se kuinka ei nyt pitäisi ottaa mitään.
Naiset haluavat puhua kaikesta,
se on selvä.
Mutta välillä tulee tunne,
että vähän rajaa.
Voisi joskus vaieta ja toimia tai vaan vaieta.
Liika jauhaminen ja epäonnistuneet yritykset
ilman toivottua, jopa puuttuvaa,
lopputulosta kulutta ihmistä aivan
valtavasti.
Joskus hyväksyminen voikin olla avain muutokseen.
Saan sen mistä luovun.
Oikeastaan minun piti kirjoittaa
seminaaristani ja huonoista tavoista,
mutta hei, kyllähän tähän jotain sellaista
vahingossa tulikin.;)
Alitajunnan virtaa kait.
Niistä aiheista sitten lisää toiste.
Mustarastaan pesästä ystäväni
terassilta tuo viimeinen kuva.
Rakasta itseäsi,
saat elämän pituisen romanssin.
MO! ;)
