tiistai 30. elokuuta 2011

Kirja kannattaa aina

Aloitin sunnuntaina lukemaan lapsille iki-ihanaa Onnelia ja Annelia. Nyt mennään toista rundia. Ensimmäisen kerran luin kirjan heille noin reilu vuosi sitten. Ja yhtä innoissaan ovat siitä nytkin. Itse olen lukenut sen monen monta kertaa.  Ja aina on kirja innostanut minuakin. Näin aikuisenakin.
Mies puolestaan on lukenut lapsille tätä Fedja-setää. Etenevät aika hitaasti. Vaikka kirja on kyllä todella paksu. Siinä on monta kirjan osaa yksissä kansissa.
Ja lapsille kannattaa lukea. Niin paljon kun jaksaa, ehtii ja viitsii. Ja niin kauan kun vaan kuuntelevat.
Kasvavat mokomat niin nopeasti<3


2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tervehdys täältä Itä-Uudeltamaalta! Kyllä, kyllä lukeminen kannattaa aina:) Odotinkin aina oikein, että saa itsekin pienen rentoutushetken kirjojen parissa. Ja ääneen lukeminen oli kivaa. Uskon, että kirjojen avulla kehittyy tunneäly (muotisana, vähän jotenkin typerä kylläkin...) tai jokin toisten tunteiden ymmärtämisen kyky :)ja samalla myös omien tunteiden. Lisäksi tietenkin ovat olleet kaksikielisyydessä merkittävä apu. Edellytys on, tietty, että lukija pitää puuhasta :) Ihana muuten tuo viimeinen naperokuva! t. Marianne

kamomilla kirjoitti...

Marianne, noita naperokuvia on tosi ihanaa katsella ja ihmetellä, että oliks ne noin pieniä;)