maanantai 23. heinäkuuta 2012

Terveiset naapurista uusin tuulin!


Virossa ollaan.
Ja sadetta on pidellyt.
Eilen onneksi oli
kaunis kesäinen
aurinkopäivä,
jonka käytimme
retkeillen.


Muutama viikko vielä
 koulujen alkuun
ja nyt ensimmäisen kerran
tänä kesänä
alkoi alkava "syksy"
hiipiä mieleen.

 

Muutosten syksyä
luvassa!

Pikkuiseni aloittaa
päiväkoti-taipaleensa
ja minä

yllätys yllätys

olenkin palaamassa
hiljakseen
työelämän pariin.
Reilun
 kymmenen vuoden jälkeen.
Ja tämä tuli
 yllätyksenä itsellenikin.
Tämä nopeutunut
aikataulu.
Mutta oikeastaan
tuntuukin aika kivalle.



Toinen
yllätysmomentti on se,
että pikapikaa
etsin itselleni
ruotsinkielistä kirjallisuutta
päästäkseni
kielen makuun.
Olen siis lupautunut töihin
silloin tällöin käytettäväksi
myös ruotsinkielisellä puolelle.
Jep,
rohkeasti vaan uutta kohti! ;)

 

Tuleva syksy siis
täyttyköön chi:llä
ja
rennolla mielellä!

Sitä tarvitaan.
Edellisestä vuodesta
jotain oppineena.

Kun mies ja lapset suuntaavat
viikonloppuna viikoksi mökille
ja minä istun koulun penkillä,
aion ladata mieleni
johonkin
sellaiseen zen-tilaan,
että oksat pois.

 

Syksyyn kuuluu nimittäin
myös opintojen loppurutistus,
joka saavuttaa
valmistumis-pisteensä
joulukuussa.

Tanssikuviotkin saavat jatkoa,
joten saatan heilua
täällä sivuilla
jatkossakin
kanarianlintuna.


Näissä merkeissä siis mennään!
Fengshuita unohtamatta.

Mukavaa maanantaita
kaikille!

<3

6 kommenttia:

Nonna kirjoitti...

Oho, tosiaankin muutosten syksyä sulla pukkaa! Täytyy ehtiä kässäillä jossain välissä, muista se! =)

kamomilla kirjoitti...

Nonna, tottahan toki! Kässäilemään on ehdittävä. Vakkaripäivämme siintää mielessäni, jos teille muillekin sopii. Pikku isäntä viettää mahdollisesti silloin kotipäivää.
Ja minä olen toistaiseksi vakkari-sijaistelemassa ensi vuoden, eli kässäilyillekin jää aikaa.

Palataan pian! ;)

Tuula kirjoitti...

Vau, hienolta kuulostaa kaikki! Joskus asiat vaan loksahtavat kohdilleen :) Sinun hyvällä chilläsi ja fengshuilla pääset varmasti hienosti uuteen alkuun!

Nonna kirjoitti...

Niin, ja onnea vielä työpaikasta! Sua täällä mietin...

kamomilla kirjoitti...

Tuula, kiitos tsempistä! :)

kamomilla kirjoitti...

Kiitos Nonna! Kerron lisää kun tavataan. :)