perjantai 13. syyskuuta 2013

Kovakalloinen...


Tällä viikolla on "tapahtunut":
Maanantai alkoi kurkkukivulla,
tiistai jäsenten säryllä,
keskiviikko hammassäryllä
ja
torstaina selkä muistutteli hetken "olemassaolostaan".
Kiitos ja kumarrus,
siitä selvittiin hetken säikähdyksellä.
Ehkäpä viiden päivän liikkumattomuus
vain kostautui.
 
Olipa taas tuo pikku flunssanen
oiva muistutus
siitä,
että on hyvä muistaa antaa mielenkin relata.
Olen nimittäin aika varma,
että olisin välttynyt mokomalta,
jos olisin osannut olla stressaamatta.
 
On katsos aikamoisen ovela,
tuo stressinpoikanen,
ujuttautumaan ihmisen elämään.

"Stressi on tunne,
joka syntyy kun sisimpäsi sanoo ei
ja suustasi pääsee:
Kiitos mielelläni".

Tämän ajatuksen nappasin
kässäkamulta. ;) 

 
 Tuollainen puoli-flunssaisuus
 ei ole ollenkaan hyvä.
Kun en ihan tarpeeksi osaa olla paikalla
 ja levätä.
 
Siitä seuraksena muun muassa:
Olkkari on tällä viikolla saanut
uutta ilmettä.
Raahasin alakertaan lastenhuoneesta
sinne ylimääräisen
lipaston,
maalasin sen ja vaihdoin toiset nupit.
Kävi niin,
että lipasto innoitti useisiin pikku muutoksiin
ympärillään.
 
Laitan kuvia muutoksesta piakkoin.
 
 
***
 
Viikonloppuun laskeudun
sellaisen ajatuksen kanssa,
että
nyt on todellakin aika
pitää huoli siitä,
että
o p e t t e l e n
a n t a m a a n
i t s e l l e n i
e n e m m ä n
a r m o a
 
Itseltäni!!!
 
Mikä maailman järki on siinä,
että ihminen ei kuuntele tarpeeksi herkästi itseään.
Kysyn vaan.
 
 
Tässä
seuraavksi teille ihana runo,
jonka olen tänne parina aikaisempanakin
syksynä laittanut.
 
Ei minulla ole yhtään sanaa.
Olen vain täynnä kiitosta.
Taivas on syksyllä suuri,
villinsininen,
ja pientä keltaista kiitosta
 tulvivat puut,
että jokainen niistä sai elää
tämän kesän.
 
(Aino Kemppainen)
 
 
 Ihanaa ihanaa viikonloppua juuri sinulle!
 
<<3

8 kommenttia:

Nonna kirjoitti...

Olipas ihana runo! Juuri sopiva tähän kivaan päivään! Tackar!

Anonyymi kirjoitti...

Toivottavasti säryt on jo "selätetty".

Toi on just ihan parasta, että kun laittaa yhden paikan uusiks, niin pian jo huomaa että tuotakin pitäisi kohentaa, ja sitten kun se on valmis, niin ehkä tuo tuossakin kaipaisi uudistusta, jne. Näin koko huone, tai vaikkapa koti uudistuu "kuin ihan varkain"...

Aurinkoista viikonloppua!

Hanna(-Maija)

kamomilla kirjoitti...

Nonna, sopii tähän ihanaan aurinkoiseen lauantaihinkin. Hyvää viikonloppua!

Hanna(-Maija), säryt on nyt selätetty. Olokin alkaa olla melkein tavallinen. Pikkuisen vielä nenä tukossa, joka aiheuttaa lievän hassun pöpperö-olon kun henki ei kulje tukkoisuuden takia normaalisti.

Tänään yritän saada miehen poraamaan ja auttamaan pikku uudistuksissa. Uhosi kyllä tekevänsä pihahommia koko päivän. Jotenkin pitäisi keksiä nyt hyvä suunnitelma, että saan hänet avuksi..;)

Hyvää viikonloppua! :)

Elisa LPP kirjoitti...

Loistava tuo stressi -sanonta :)

kamomilla kirjoitti...

La Petite Princesse, niin on. Olen aika lähellä laittaa sen johonkin esille niin näkisin sen joka päivä...;)

JOnna kirjoitti...

Voi sua! Annahan itsellesi armoa omilta vaatimuksiltasi. Itse itselleen oon aika karu, harvoin keneltäkään muulta niin paljon vaatii kuin itseltään.

Ja kodin muutoskuvia odotellessa, kuulostaa kivalta :) Mä sain eilen myös inspiksen siirtää vähän huonekaluja ja vaikka tekee pienenkin muutoksen, tuntuu koti erilaiselta.

JOnna kirjoitti...

Äh, tuli kirjoitusvirhe, piti kirjoittaa että itse itselleen ON aika karu....

kamomilla kirjoitti...

JOnna, opettelen pikku hiljaa. Tulee välillä itsellekin yllätyksenä se oma ankaruus itseään kohtaan. Kuulostaa hassulta, mutta niin se on.

Kuvia tulossa pian. ;)