maanantai 6. tammikuuta 2014

Jatkoa edelliselle...



*kuva on vuodelta 2012,
ja suu on niin viivana...;)*
 
Tiedättekö,
se leimaaminen (katso edellinen postaus)
on aika jännä juttu.
Jos miettii "vain"
ihan omaa itseään niin
leiman jälkiä riittää.
Sellaisia leimoja erityisesti,
jotka estävät meitä
monella tavalla.
 
Leimaamme oikein urakalla
ja
olan takaa.
 
Kerran kun on leiman itseensä lyönyt
niin on
hommaa poistaa se,
itse aikaansaama leimansa.
 
Samanaikaisesti yksinkertaista
mutta
niin monimutkaista.

 
 
Miksei se leiman poistattaminen
voisi olla niin helppoa
kun että vaan vaihtaisi kelkan suuntaa
eli
kyseenalaistaisi oman ajattelunsa
ja
mieleen pulpahtavan ajatuksensa.
 
Miksi pitäisi ajatella niin,
että esimerkiksi
 
ei osaa jotakin,
on huono jossakin,
on jonkin tietynlainen koska...
Kun on aina tehnyt samalla tavalla
niin tekee jatkossakin koska koska koska....
On väsynyt koska koska koska...
Aina syitä, selityksiä...koska koska...
 
Sellaisen leiman lyöminen itseensä,
jolloin ei enää näe metsää puilta,
 niin
että luulee olevansa
 lähes aina oikeassa ja syytön.
Vian näkee niin helposti toisessa (huom! parisuhde).
 
Mitäs jos poistaisi sen leiman
ja katsoisi mitä tapahtuu kun lopettaa
jankutuksen siitä että kaikki olisi paremmin
jos vaan tuo TOINEN
tajuaisi ja tekisi muutoksen.
 
Mitäs jos aloittaisi itsestään ja jättäisi sen TOISEN "rauhaan".
Ehkä siten homma lähtisi etenemään!?!


 
Hertsyygeli!
Johan ihminen hukkuu leimojensa alle.
 
 
Ihminen on sellainen kuin on,
mutta silti
yksi pieni ajatus
ja sen kyseenalaistaminen,
jos sen itselleen sallii,
voi saada aikaiseksi
pienen suuren muutoksen.
 
Vaikka uskoisimme järkähtämättä
olevamme sellaisia
kuin olemme
tapoinemme ja luonteenlaatuinemme
niin
ihminen on "peruslaiska"
muutokselle
ja
totuttua turvallista tietä
on helppo ja mukava tallata.
 
Pieni sysäys ajatuksiin
tekee kuitenkin ihan kaikille terää.

 
Tämä on muuten kätevää silläkin,
että tätä ajatustensa kyseenalaistamista
voi tehdä milloin
 ja missä vaan!
 
Ja parastahan on kun
saa oikein kunnolla narautettua itsensä
"rysän päältä".
Siihen ei mene montaa sekuntia
kun ollaan jo muutoksen tiellä
kun ihan puhtaasti
hyväksyy ajattelemansa
kaikkineen
ja
"nöyrtyy" asian edessä.;)
 
*Havaitse ja hyväksy*


 
OMG muuten!
 
Uusi vuosi totisesti napsautti minulle
 
tällaisen keittiöpsykologin vaihteen päälle.
 
Niin siis..todellisuudessa
 rakastan vatkata tällaisia asioita
 ja nyt näköjään
 rohkenen niistä teillekin vaahdota...;)

 
No, onneksi tänne blogiini
tulevat ne,
jotka vapaaehtoisesti
 tällaisesta
haluavat lukea.;)
 


4 kommenttia:

Hanni kirjoitti...

Aamen!
Hyvä aihe ja niin totta joka sana. Täytyy taas ottaa itseä niskasta kiinni tuossakin asiassa!
Hauskaa paluuta arkeen!

Tuula / Oman katon alla kirjoitti...

Jes, juuri näiden(kin) tekstien takia minä tulen tänne blogiisi :) Kiitos tästä.

Myönnän olevani kova jankuttamaan niitä omia sisäisiä ajatuksia (ei tästä mitään tuu, emmä osaa, taasko mä mokasin...) ja kyllä ne valitettavasti heijastuvat myös ulkoiseen todellisuuteen. Voi huokaus. On tässä sarkaa.

Valoisaa viikkoa ♥

Elisa kirjoitti...

Omat sisäiset "leimat" ovat niitä pahimpia jumituksia, koska niistä on niin hitsin vaikea päästä eroon. Mutta ei kuitenkaan mahdotonta!

Onnistunutta, hyväksyvää viikkoa!

kamomilla kirjoitti...

Hanni, niskasta kiinni juu tässä ja muissakin asioissa otettava täälläkin. Hyviä arkeenpaluita sinullekin!;)

Tuula, Kiitos! <3 Ei anneta leimojen ja muiden lannistaa ja olla esteenä. Tsemppiä ja iloa viikkoosi! :)

Elisa, niinpä! Uskon vakaasti, että koskaan ei ole myöhäistä ja aina on mahdollisuus uuteen ,oli tilanne mikä tahansa.

Iloa viikkoosi! :)