keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Kiehumisesta tekoihin

 
Tiedättekö,
siskoni on laihtunut
kolmessa ja puolessa kuukaudessa
15 kiloa.
Hän aloitti eräänä helmikuisena päivänä
ja
sillä tiellä on edelleen,
ja erittäin varmalla otteella.
Ei mitään stressiä,
 hösötystä, ylilyöntejä tai paineita,
vaan ihailtavan
 tasaista ja varmaa menoa,
hyväntuulista laihduttamista.
Voi hitsit,
on kiva seurata sivusta.
 
Toivoin,
että hänestä saisin tsempin itselleni
ottaa oikein kunnon
rystäyksen
omassa projektissani,
jotta pääsisin eteenpäin,
mutta kattia kanssa.
Kohtahan hän jo ohittaa minut ja
itseasiassa menee varmaan
lujaa vauhtia ohitseni. ;)
 
Meillä on yhteinen tavoite.
Heinäkuussa
hän ja vanhempani
lähtevät meidän perheen kanssa
Italiaan
ja kuvitelemme jo nyt
kuinka
menemme keventyneinä
mekoissamme
pitkin
ihania
aurinkoisia maisemia.
 
Hihii,
taitaa sisko mennä upeana
ja minä käyskentelen
perässä...
 
Jotta minäkin pääsisin siskoni vauhtiin,
niin laitan itselleni juuri nyt
kaksi isoa kannullista vettä pöydälle valmiiksi juotavaksi
tätä päivää varten.
Ja niin aion tehdä joka päivä.
 
Tästä se lähtee,
Yritän laittaa vähän aineenvaihduntaani vauhtia,
kun ei meinaa pysyä perässäni.
 
Tänään nimittäin luvassa
kävelyä,
pyöräilyä, tanssitunti ja body pump.
 
Ja sitä lepoakin (!)
ja vettä.
 
Ciao!
 
<3
 
 


4 kommenttia:

Kirsikka // Sydämen asialla kirjoitti...

Hieno saavutus!! Kyllä sinäkin siihen pystyt, pidän peukkuja. :-)

Krista / Kristallinhohtoa kirjoitti...

Oi vitsit! Kovasti tsemmpiä sinne! Itse aloitin muutamia viikkoja sitten sen 5/2 dieetin eli kahtena päivänä viikossa syön vain 500 kaloria ja muina ihan normaalisti. Pientä painonpudotusta on ollut jo ja siinä mielessä aika ihanteellinen dieetti, että tosiaan muina päivinä saa mätätä ihan normaalisti. Voin kertoa tuosta joskus enemmän kun nähdään. Meillä töissä nimittäin yksi duunikamu kanssa tällä dieetillä ja mies kotosalla.

Tähtianis kirjoitti...

Varmaan huomasit tuolla blogini puolella, että minulla on aika suurta motivaation puutetta! Ajattelin myöskin ottaa itseäni niskasta kiinni... niin pian kun vaan mahdollista!
Voi vau noita sun siskon kiloja! Kade!!
kirjoitat niin kivan postiviivisesti vaikka sinulla on ollut hiukan haatetta tuon putoamisen kanssa. Tsemppiä!!

kamomilla kirjoitti...

Eevi, kiitos kannustuksesta! Katotaas kuis käy...;)

Cride, kiitos vaan tsempistä! Sitä tarvitaan. Ja tsemppiä sullekin tuohon 5/2-diettiin. Tekis hyvää mullekin.;)

Tähtianis, Kiitos sinullekin tsempistä! Luulen, että epätoivoon ei kannata vaipua laihdutusasioiden kanssa. Myönteisellä asenteella pötkii pitkälle, luulen. :)