Kevätmetsässä
lapsen käsi kädessäni.
Ämpäri ja lapio,
ämpärissä puolukanvarpu,
kevättuore ketunleipä
ja lumen alta herännyt uninen kivi,
joille lätäköstä otettiin vettä
suurimpaan janoon.
Opettelin siinä pikkuhiljaa:
kivikin elää,
- ja jokainen meistä kaipaa lämpöä ja vettä
ja että meille puhuttaisiin.
(Aino Kemppainen)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti