Minun piti tehdä postaus
kodin sisutuksellisista asioista.
Tai siis alun alkaen koko blogi
sisustuksellisista asioista.
Meni juttu,
ja blogi,
sitten kuitenkin
ihmisen sisäisten
sisustuksellisten asioiden puolelle.
Inspiroiduin muiden blogi-teksteistä.
Ja samalla ihmettelen
voiko blogini heittää säännöllisesti
härän pyllyä
postausten aihevalintojen kanssa.
Ilmeisesti voi.
Ennen tätä inspiroitumistani
tuumailin kyllä jo itsekseni
laittaako ylipäänsä enää tänne blogiini
näitä kodin kuvia.
Mitä niitä tänne tunkemaan.
Toisaalta en itse osaisi tehdä blogia
ilman kuvia.
Mielessäni on pidemmän aikaa
pyörinyt
useampia aiheita,
joista haluaisin kirjoittaa
ja kertoa.
Sitten ajattelen,
että kuka minä olen tänne
saarnaamaan ja meuhkaamaan
ajatuksiani.
Että ota tästä nyt sitten selvää.
Tämä bloggailu on hassua.
Toisaalta olla anonyymi
ja samalla kuitenkin kertoa
jotakin elämästään ja
omista henkilökohtaisista
tuntemuksistaan jne.
Mistä tulee tarve vetästä "julkisesti"
kortit pöytään!?!
Välillä käväisee mielessä
suljetun blogin pitäminen,
jossa uskaltaisi kirjoittaa enemmän.
Tällä hetkellä
elän tilanteessa,
jossa meinaan pakahtua
ahaa-elämyksistä,
joita olen löytänyt elämästä
ja joita koen elämän minulle
tarjonneen.
Ei silkkihansikkain
vaan kovan työn,
kokemusten
ja ennen kaikkea itsetutkiskelun kautta.
Sellaisen työn kautta,
joka on itse täytynyt löytää, rypeä
ja kohdata.
Voinko olla olossani nyt.
Saanko siihen luvan
vaikka näkisin samaan aikaan,
että elämä potkii toista.
Jos on usean vuoden taistellut itsensä kanssa,
milloin tulee hetki
hengittää tasaisesti ja olla vaan.
Antaa ilman kiertää.
Elämän rullata.
Ehkäpä juuri nyt.
Lähetän erityisterveiset
kahdelle ihanalle
blogi-siskolle,
jotka olette juuri
postanneet väsymyksestänne.
Olette mielessä.
Ja ihania<3
Päivän elin ahdistusta,
pimeyden päivän
huusin sinua.
Väsymyksen alta en enää
jaksanut rukoilla.
Päästin irti.
Putosin.
Valveilla,huutaen en
löytänyt sinua.
Heräsin ihmeeseen:
unessa
olit löytänyt minut,
pudotessani
siepannut kämmenellesi.
(Aino Kemppainen)
7 kommenttia:
Tuttuja tuumia! Tunnistin tekstissäsi paljon itseäni. Minusta blogin pitää rönsyillä ja elää bloggaajan mukana, täydellisyys ja yksitoikkoisuus on harvoin mielenkiintoista. Aidot ajatukset tässä ja nyt ovat niitä, jotka ainakin minua kiinnostavat. :-)
Yhdyn edelliseen kommenttiin täysin, kirjoita ja kuvaa sitä miltä sillä hetkellä tuntuu, niitä tarinoitahan me ,lukijakuntasi, kaipaamme, pidin päivityksestäsi kovasti, mielenkiintoista...
XX
Mä pidän myös rönsyblogeista. Harvoin ihminen on niin yksiuloitteinen, että vain sisustaisi, tai vain leipoisi tms. Mä ymmärrän hyvin, miksi joku rajaa blogistaan ulos paljon ja keskittyy yhteen asiaan. Mutta mä itse pidän kaikista eniten just sellaisista blogeista, jossa on sitä kaikkea, elämää, kotia ja kommelluksia. Ajatuksia. Just niinkuin Eevi kirjoitti, aidot ajatukset kiinnostaa. Niitä sulla on, ja niistä olen vielä enemmänkin kiinnostunut. Mä ymmärrän, että tuntuu siltä, ettei kaikkea voi kirjoittaa. Eikä kannatakaan avata mitään, mikä tuntuu liian henkilökohtaiselta. Mutta toisaalta ajatusten kirjoittaminen auki on todella, todella palkitsevaa. Mulle ainakin on jopa avannut ihan uuden elämän, tietyllä tavalla siis. Mä saan itseni kanssa jutella, kun puran ajatukseni blogiin. Monesti se riittää, eikä mun tarvitse sitten enää vatkata asioita omassa päässä.
Ja ihana jos laitat niitä sisustuskuvia. Kauniita kuvia jaksaa aina katsoa ja ne avaa kirjoittajan persoonaa vielä enemmän, ainakin mulle.
Ja jos sain kunnian olla se, johon viittasit lopussa, niin kiitos Kamomilla <3
Eevi, kiitos! :)
Sitä vaan taitaa äkkiä tulla sokeaksi oman bloginsa suhteen ja välillä tuntuu, että pyörii samojen asioiden kanssa ympyrää ja toistaa itseään.;)
Päivi, Kiitos tsempistä! :)
Rönsyilen täällä siis jatkossakin...;)
JOnna, itseasiassa minä "sisustan"(siis siivoan, joka lapsiperheessä on jo todellista sisustamista) ja leivon harva se päivä, mutten niistä yleensä tänne mitään laita.;)
Itselleni taisi kuitenkin tulla yllätyksenä se, että blogini alkoi kuin itsestään herättelemään ajatuksiani. Ja ihan oikeaan aikaan. Sanoja vaan alkoi tulla tänne, halusin tai en.
Ja oikeastaan en olisi nyt se, joka olen, jollen olisi lähtenyt kirjoittamaan tänne, selkiinnyttääkseni asioita itselleni. Hassua, mutta näin se on.
Ja JOnna, ole hyvä! <3
(Kirjoitin ensin pitkät rimpsut, mutta sitten tuntui, etten kuitenkaan osaa sanoa sitä mitä tarkoitan... Runosuoni kadoksissa? :D Joten uusiksi ja lyhyesti...)
Minusta on ihanaa, että blogeissa rönsyillään! Yhdyn siis edellisiin kommentoijiin.
Ihana postaus! Olen itse miettinyt näiden arjen haasteiden ja ongelmien kanssa, että helpottaiskohan tämä eläminen jossain vaiheessa. Vähän liikaa "kaikkea" ollut jo pitkään. Helpottavaa lukea, että joskus voi tulla se seesteisempi vaihe. Nauti ja iloitse ♥
Kiitos rikastuttavasta ja ihastuttavasta blogistasi - sinusta paistaa syvällisyys, pohdiskelevuus ja elämänmyönteisyys!
Fontti tosi vaikealukuista
Tuula, kiitos! <3
Elämä on. Näytti juuri eilen yllättäen sen kovemman puolensa. Nyt nuolen haavojani. Mutta en lannistu.
Anonyymi, tiedän. Mutta siltikin tällä hetkellä jatkan sillä kirjoittelua. Täytyypä tehdä aiheesta postaus, sillä minulla on tuohon käyttämääni fonttiin pointtikin.;)
Lähetä kommentti